Bloggaajien nuoret hevoset osa 1

Monet hevosihmiset mieltävät nuoren hevosen isoksi ja haastavaksi projektiksi, varsinkin nuorelle ja kokemattomalle juniorille. Päätimme junnutiimin osalta ottaa selvää bloggaajilta, joilla nuoria hevosia on, että millaista on nuoren hevosen opetus ja mitä näiden hevosten elämään kuuluu. Kokosimme erirotuisten ja ikäisten hevosten ja ponien omistajien haastatteluista kolme erilllistä postausta, joista tämä on ensimmäinen.

©Merja Mäkinen

KAISA MÄÄTTÄNEN JA BUENA CHICA

Minulla on nelivuotias muulitamma Muuli, joka on viralliselta nimeltään
Buena Chica. Muuli on hevostamman ja aasiorin jälkeläinen ja Muulin emä on
P.R.E -rotuinen hevonen, eli kai sitä voisi sanoa PRE muuliksi.

Muulista on tarkoitus tulla jokapaikanhöylä, jolla voi siis harrastaa vähän
kaikkea. Virallista ravuria siitä ei saa, mutta olen hankkinut jo
koppakärryt joten ehkä jossain vaiheessa sillä voi ajaakin. Ensisijaisesti
toivon siitä luotettavaa maastoratsua ja haaveilen dressagemuulista.

Muuli on ikäisiään hevosia jäljessä ja paljon, koska aloitin sen kanssa
ihan nollasta kun se tuli minulle kolmivuotiaana. Aloitimme ihan siitä, että
ihminen saa koskea ja ottaa kiinni. Tavoitteet vuodelle 2017 ovat siis aika
pieniä, mutta toivon että pääsisin ratsastamaan sillä jo ihan sujuvasti
kentällä ja maastossa ja että saisin kärryt perään edes talutettuna.
Osallistun sen kanssa heinäkuun lopussa Piet Nibbelinkin kurssille oppimaan
lisää muulinkäsittelyä ja heti sen jälkeen Aasileirille, jossa meillä on
muun muassa agilitykoulutusta. Vien sen myös ELMA messuille marraskuussa.
Tarkoitukseni on siis saada siitä myös vedenpitävä messumuuli, jonka hermot
eivät petä tiukissakaan tilanteissa.

©Kaisa Määttänen

Kun mietin että mikä oli haastavinta tai vaikeinta opettaa Muulille, niin
toisaalta ei mikään ja toisaalta ihan kaikki. Se on lopulta oppinut kaiken
mitä on tähän mennessä tarvinnutkin, kunhan vain olen osannut opettaa.
Käytän todella paljon ruokapalkkiota, ja ilman sitä Muuli ei todellakaan
olisi edennyt näin pitkälle. Muuli näkee maailman ja asiat jotenkin ihan
eri tavalla kuin hevonen ja aasi, vaikka muulien pitäisi muistuttaa näitä.
Jokainen muuli on tietenkin erilainen, mutta minun muulini
itsesuojeluvaisto on huippuunsa viritetty eikä se asettaudu mihinkään
vaaraan. Onneksi sen ruuansulatusvaisto on myös huipussaan ja kauraa
tarjoamalla se suostuu moniin juttuihin.

 Ratsastuspuolella jäimme syksyllä siihen tilanteeseen että Muuli tempoi ja
loikki liinassa minkä ehti enkä uskaltanut toisaalta ratsastaa kentällä
ilman liinaa. Eli siinä tulee olemaan vielä paljon haasteita ja korjattavaa.

 Käyn talilla nyt talviaikaan 3-4 kertaa viikossa. En varsinaisesti
”liikuta” Muulia juuri koskaan, vaan teen sen kanssa kaikenlaista. Saatan
opettaa samalla kertaa jotain temppua tai asiaa, raspata kavioita,
juoksuttaa viisi minuuttia tai käydä kävelyllä sen kanssa. Inhoan
ajatustakin siitä, että minun pitäisi ”liikuttaa” sitä, eli saada se vain
ottamaan askeleita ja hikoamaan. Ennemminkin aktivoin sitä aina tallilla ja
Muulille jo puomien yli juoksuttaminen on aika uusi asia.

©Kaisa Määttänen

Muuli oli siis tullessaan sillä tasolla, ettei se antanut koskea tai
antanut kiinni, joten todella pitkään käsittelin sitä vain tarkoituksena
saada se toimimaan arjessa, eli asioita joita 1-2-vuotiaan pitäisi osata.
Olen siedättänyt sitä erilaisiin asioihin ja olen tällä hetkellä todella
tyytyväinen siihen, että voin valjastaa ja varustaa sen kun se on vapaana
tarhassa ja se seisoo paikoillaan. Haluan että Muulilla on koko ajan kivaa
tehdä hommia, ja se onkin aina mielellään mukana ja tulee vastaan tarhasta.
Koska tällaisista muuleista ei minulla ole vertailukohtaa, en osaa sanoa
kuinka nopeaa tai hidasta eteneminen on ollut. Mutta olihan se satulassa
ensimmäisen kerran kolmivuotiaana eli ihan ajallaan.

 Minulla ei ollut juurikaan kokemusta nuorista ennen tätä, mutta suosittelen
kaikkia kuuntelemaan omaa nuorta ja miettimään että onko se valmis jo
seuraavalle tasolle vai pitääkö edelleen kerrata jo opittuja asioita.
Kiirehtimällä ei päästä mihinkään vaikka ikäluokkakilpailut
kuumottelevatkin. Nuorten pitää tykätä kaikesta mitä ne tekevät, jos ne saa
motivoitumaan ruokapalkalla, niin sitten sitä käytetään! Omani kanssa olen
halunnut tehdä alusta asti asioita monipuolisesti, eli yhtenä päivänä
hieman juoksutusta, sitten temppuja, agilityä, maastokävelyä ja ehkä
ratsastajaan totuttamista. Kun pidetään ne kiireisinä, eivät ne ehdi keksiä
omaa kivaa eivätkä toisaalta tylsisty jos tehdään aina vain samaa. Aika
moni vain ratsastaa ja unohtaa muun tekemisen siinä vaiheessa kun hevonen
on tarpeeksi vanha toimimaan ratsuna.

©Kaisa Määttänen

 Muulin hankinta hevosen tai aasin sijaan oli jo pitkään mielessä. Tiesin
etten hevosta tulisi missään nimessä ostamaan ja aasikin oli vähän siinä ja
siinä. Kun lopulta sain säästettyä reilusti rahaa ja muulinhankinta oli
mahdollista, en käynyt missään muulivälittäjällä kokeilemassa muuleja.
Tiesin että Espanjassa ja Saksassa on tarjontaa ja lopulta Espanjasta
löytyi kaksi muulisisarusta joista toinen lopulta tuli minulle. Tämän piti
olla osaavampi kuin sen toisen.

Kaisan ja Muulin elämästä voitte lukea lisää  Muuliprojekti-blogista.

©Ella Tikkanen

ELLA TIKKANEN JA PYSTEN PRINSSI

Pysten Prinssi ”Prinssi”, 8kk, suomenhevonen

Tulevaisuudessa Prinssistä on tarkoitus tulla ratsu, mutta sitä ennen se pääsee harjoittelemaan liikkumista myös kärryjen edessä. Ravuria Prinssistä ei luultavasti tule, mutta ei sekään vielä varmaa ole…

Alkuvuoden Prinssi saa elää varsan elämää ja leikkiä suurimman osan ajasta tarhakaverinsa kanssa. Lisäksi harjoittelemme kaikenlaisia perusjuttuja, kuten käytävällä seisomista, harjausta, kavioidenputsausta, taluttamista, jne. Välillä käymme myös maastossa virkistämässä mieltä, ja keväällä Prinssi saa totutella suitsiin ja ajovaljaisiin. Ennen kesälaitumelle lähtöä pääsemme toivottavasti harjoittelemaan myös ohjasajoa ja trailerilla matkustamista. Kesällä Prinssi menee orivarsalaitumelle, missä se saa riehua toisten orien kanssa ja oppii samalla käyttäytymään laumassa. Sieltä palattuaan alamme totutella pikkuhiljaa kärryihin ja loppuvuodesta pääsen toivottavasti jo ajamaan Prinssillä lyhyitä lenkkejä. Tavoitteenamme on siis, että vuoden lopussa Prinssi on hyvin käyttäytyvä orivarsa, joka osaa kulkea myös kärryjen edessä.

©Ella Tikkanen

Prinssi on ollut aina melko fiksu varsa ja se oppii uudet asiat nopeasti. Toisten hevosten seurassa Prinssi tekee melkein mitä vain, paitsi silloin, kun kyse on pelottavista puomeista. Tähän mennessä haastavinta onkin ollut saada Prinssi ylittämään puomit, jotka ovat sen mielestä pieniä poneja syöviä hirviöitä. Metsässä Prinssi loikkii mielellään kaatuneiden puiden yli, mutta kentällä se kiertää värikkäät puomit kaukaa.

Suurimman osan ajastaan Prinssi saa viettää tarhassa kaverin kanssa leikkien. Sen lisäksi se pääsee joskus kentälle juoksemaan tai harjoittelemaan erilaisia maastakäsittelyjuttuja. Ainakin kerran viikossa Prinssi pääsee myös metsäretkelle äitinsä kanssa ja joskus saatamme lähteä vähän pidemmällekin tutkimaan uusia maastoja. Keskimäärin Prinssi saa liikuntaa muutamana päivänä viikossa tarhassa riehumisen lisäksi.

©Ella Tikkanen

Perusjuttujen kanssa olemme edenneet melko nopeasti. Prinssi sai esimerkiksi jo ensimmäisenä päivänään riimun päähänsä ja parin viikon ikäisenä aloimme harjoittelemaan talutusta. Pienenä Prinssi sai opetella myös nostamaan kavionsa ja seisomaan paikoillaan harjauksen ajan. Syksyllä se opetteli seisomaan käytävällä ja nyt kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat Prinssin seistessä nätisti käytävällä. Harjoituskerrat olemme pitäneet alkuun lyhyinä ja kehuneet heti, kun Prinssi tekee oikein. Siitä olemme sitten pikkuhiljaa nostaneet vaatimustasoa ja pidentäneet harjoituskertoja. Seuraavaksi alamme varmaan totuttamaan Prinssiä suitsiin pienissä pätkissä, minkä jälkeen se saa tutustua ajovaljaisiin. Varusteiden tultua tutuiksi siirrymme ohjasajon pariin. Ajo-opetuksen kanssa aiomme edetä hitaasti, mutta varmasti.

Nuorten hevosten kanssa tulisi käyttää paljon ääntä ja kehua mahdollisimman paljon.  Eteneminen asiasta toiseen kannattaa tehdä mahdollisimman rauhallisesti ja hevosta kuunnellen pienissä pätkissä.  Kaikenlainen puuhailu nuoren kanssa pidettävä myös molemmille osapuolille mieluisena.  Luottamuksen parantamiseksi ja molemminpuoleisen luottamuksen säilymiseksi kannattaa viettää hevosen kanssa aikaa myös harjoittelun lomassa. Nuori hevonen saattaa kyllästyä yhteen juttuun tosi nopeasti, joten tekemisen täytyisi olla monipuolista.

©Ella Tikkanen

Prinssi on minulle rakkaan hevosen jälkeläinen ja se on myös ensimmäinen oma kasvattini. Olen päässyt seuraamaan sen kehitystä alusta alkaen ja siitä on tullut todella tärkeä hevonen minulle, vaikka syntymästä ei ole kulunut edes vuotta. Lisäksi Prinssin luonne on ihana, eikä ulkonäkökään sen hassumpi ole.

Ellan, Prinssin ja Prinssin emän touhuja voi lukea lisää Ellan blogista.

Junnutiimi esittäytyy

Moikka! Tämä on nyt ensimmäinen Junnutiimin postaus. Monelle teistä on varmaan vielä vähän epäselvää, että mikä oikeastaan on tämä Junnutiimi? No, se tarjoaa kaikille alle 20 vuotiaille ihan omaa sisältöä vinkkipostauksista haastatteluihin! Pyrimme tarjoamaan myös mahdollisimman monipuolista sisältöä eri hevosurheilun lajien saralta, joten monelle pitäisi löytyä kiinnostavia ja uusiakin aiheita! Myös te lukijat voitte vaikuttaa sisältöön ja kuuntelemme kaikkia ehdotuksia. Jos haluat siis ehdottaa postausaiheita tai muuten vaan ideoida, laita sähköpostia osoitteeseen junnutiimi@playsson.net.

Meitä täällä Junnutiimissä on neljä 14-17 vuotiasta hevosbloggaajaa. Voisimme nyt kaikki esitellä itsemme.

Noora Paakki

Olen Noora, 17- vuotias heppatyttö Etelä-Suomesta, tarkemmin Lahdesta.  Tällä hetkellä suoritan Koulutuskeskus Salpauksessa kokkialan kaksoistutkintoa eli lukio-ja ammattiopintoja yhtä aikaa. Hevosharrastus vie tällä hetkellä koulun jälkeen suurimman osan vapaa-ajastani, mutta itse pidän tämän hetkisestä elämän tyylistäni, ainakin toistaiseksi. Hevostelun lisäksi pidän valokuvaamisesta, ruuanlaitosta, ulkoilusta ja lukemisesta.

© Jonna Lehtonen

Hevosharrastukseni lähti kokonaan alkuun äidin ansiosta. Suvullani on aina ollut hevosia ja tällä hetkellä äidilläni ja enollani on hevos- ja maanviljelytila Orimattilassa. Olen pienestä pitäen ollut hevosten ympäröimänä ja auttanut äitiä, vaikka aina en ole osannutkaan.  Vuonna 2013 aloitin ensimmäiset viralliset ratsastustuntini Okeroisten tallilla Hollolassa. Kävin pari vuotta säännöllisesti kerran viikossa tunneilla ja joskus otin satunnaisia este-ja koulutunteja lisää. Lopulta omat hevoset veivät voiton ja lopetin ratsastuskoulu elämän keväällä 2015.

Raviurheilun maailma aukeni minulle ratsastuskoulu uran loputtua ja edelleen sillä tiellä ollaan.  Lokakuussa 2015 alkoi minun ja tämän hetkisen valmennettavani, Esasiinan yhteinen taival. Toukokuussa aloitimme nollasta ja tällä hetkellä matka on kohti koelähtöä.  Äidin perheellä kaikki hevoset ovat olleet ravihevosia, joten myös tällä hetkellä tallissammme on omia ravureita kuusi, joten ravimaailma vei äkkiä mukanaan.  C-ajolupakurssille on tarkoitus mennä vielä jonain päivänä!

Aito Suomalainen– blogistani löytyy meidän menosta enemmän ja hevosen terveyteen ja ruokintaan liittyviä postauksia jossain vauheessa mahdollisesti hiitti-ja ravipäivistä koostepostauksia.

 

Veera Saarinen

Olen Veera, 17 vuotta täyttävä lukion ekaluokkalainen Mikkelistä. Lukio-opintojen lisäksi arkeani vauhdittavat suurelta osin hevosharrastus, lukuisat ystävät, ulkoilu ja liikunta. Olen persoona, joka tykkää tehdä ja pitää hauskaa, enkä jää juuri sadepäivinäkään sisälle murjottamaan. Rakastan matkustelua ja maailman näkemistä. Viihdyn myös vesiväreillä maalaten, ja siitä johtuen useimmat henkilöt kuvaavatkin minua hyvin luovaksi persoonaksi. Sanoja, jotka jollain tapaa liittyvät luonteenpiirteisiini voisivat olla myös positiivinen, itsepäinen, tarpeen tullen jopa suorasanainen, iloinen ja hauskanpidosta nauttiva ihminen.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Olen harrastanut ratsastusta säännöllisesti jo useiden vuosien ajan, eikä into hevosteluun ole vieläkään laantunut – päinvastoin, se taitaa vain kasvaa entisestään. Tallielämä on kuulunut päivittäiseen arkirytmiini jo vuodesta 2011 saakka, jolloin hankimme ensimmäisen oman hevosen. Disa-issikan kanssa opettelin lähes kaiken kantapään kautta, kun “kiltti opetusratsu” olikin ryöstävä, estekammoinen, lastausongelmainen ja pystyynhyppivä pikkuriiviö, joka teki ensimmäisistä vuosistani poninomistajana kaikkea muuta kuin helppoa. Ajan kanssa ongelmat kuitenkin selkiytyivät ja kilpailin 2013 kaudella harjoitus- ja seuratasolla parhaimmillaan 80-90cm luokkia sijoittuen.

Vuotta myöhemmin sain kokeneemman WPB-estetamma Saran, jonka kanssa pääsin etenemään hurjasti ratsastuksessa. Aloittelimme hyvää kilpailukautta ja tavoitteena oli nousta aluetason luokkiin, mutta onnettomuuden vuoksi suunnitelmat kariutuivat ja pian arki muuttuikin sairasteluiksi ja ikäviksi jalkavaivoiksi. Nyt poni jatkaa kevyemmällä käytöllä, nauttien kaikista muista pienistä yksityiskohdista, rennosta yhdessäolosta ja onnellisesta elämästä edelleen omistuksessani.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Hevoset asuvat omassa tallissa pihassamme. Disan ja Saran lisäksi mukaan mahtuvat nuori suomenpienhevosruuna Peetu, kaksi pitkäkorvaista aasikaverusta Daisy ja Lucia, sekä meillä tallipaikalla oleva Likka-poni. Omalla kotikentällä järjestämme pienimuotoisesti rataharjoituksia ja erityyppisiä tapahtumia. Kesälle 2017 luvassa on aasileiri, jonka toteutamme yhdessä Suomen Aasiyhdistyksen kanssa.

Tällä hetkellä suurin panostuksenkohteeni on kuitenkin oma, keväällä 4-vuotiaaksi kääntyvä ja parhaillaan ratsun uraa opetteleva Peetu-ruuna. Rivakka-Pehtoori on nimensä veroinen, mutta todella fiksu ja hyvätapainen nuori, jonka kanssa tavoitteet ovat paremman luokan harrastelun ja pienimuotoisen kisailun parissa. Meidän menosta ja muista edellä mainituista hevosista voi lukea tarkemmin Porkkanan voimalla -blogistani.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Aiheina minua kiinnostavat mm. hevosten ruokinta, koulutus, nuoret hevoset, tallielämä, hevosten lihashuolto jne. Omien hevosten ansiosta myös yhä enemmän eri sairaudet ovat tulleet tutuiksi ja niiden seuraaminen sekä hoito ovat omalla tavallaan erittäin mielenkiintoisia.

Tulevaisuudessa toivon hevosharrastukseni säilyvän yhtä laadukkaana ja tärkeänä, mitä se tällä hetkellä on. Innolla odotan, mitä elämä tuo tullessaan. Toivottavasti pääsen toteuttamaan unelmiani, luomaan hyvää pohjaa aikuisuudelle ja pitämään ihanat, rakkaat hevosystävät aina vierelläni.

Pauliina Tasala

Olen 16-vuotias tyttö Tampereen seudulta, Hämeenkyröstä. Käyn peruskoulun viimeistä luokkaa, ja syksyllä onkin tarkoitus jatkaa lukioon.  Luonteeltani olen melko sosiaalinen, ja positiivinen,  enkä  jää murehtimaan epäonnistumisia liiaksi.

Olen harrastanut ratsastusta vajaa kahdeksan vuotta ratsastuskouluissa ja ennen sitä kävin puolisen vuotta ratsastamassa naapurin shettiksellä. Ratsastusharrastukseni lähti äidin ansioista, joka jo pienestä pitäen yritti saada minusta heppätyttöä. Tänä aikana olen ratsastanut vaihtelevasti. Alkuun tietysti sen yksi kerta viikkoon harrastusmaisesti, ja tällä hetkellä kuusi kertaa viikossa tavoitteellisesti. Nykyään ratsastus on minulle pikemminkin elämäntapa, kuin harrastus.

Niihaman poni Juippi.

Minulla on ollut myös kolme vuokraponia. Tai oikeastaan kaksi on ollut ja yksi on tällähetkellä.  Jokainen on opettanut todella paljon ja niiden ansiosta olen oppinut  taitoja, joita ei ratsastuskouluissa ehkä opi niinkään.  Esimmäinen vuokraponini  oli new forest -ruuna Topi, joka  oli mukava aluksi, mutta alkoi pukittelemaan  todella paljon. Sieltä tuli kyllä lennettyä enemmän, kuin näiden vuosien aikana yhteensä, mutta ainakin opin pysymään pukittelevan  ponin selässä.  Mainittakoon, että  kyseisen ponin pukit eivät olleet  mitään  pikkupukkeja. Tämän ponin kanssa pääsin kisaamaan  muutamia  oman tallin kisoja, ja kahdet  ulkopuoliset estekisat.

Toinen vuokraponini oli russ-tamma, jonka kanssa pääsinkin kisaamaan  vähän enemmän.  Kävin  myös jonkin verran  valmennuksissa.  Samalla siis  ratsastin  ratsastuskoulun poneilla tunneilla.  Kyseinen poni  oli  myös aika kaahari välillä, joten  siinä  oppi hyvin  pysymään kovaa menevän  ponin kyydissä ja hallitsemaan vauhtia.

Nykyään vuokraan  alkujaan villiä haflinger-ruunaa, Kuuta. Kuun kanssa käyn kaksi kertaa viikossa Niihama Ridingilla tunneilla, sekä näiden lisäksi vielä este-, sekä kouluvalmennuksissa. Kisaamme myös Kuun kanssa aktiivisesti etenkin esteillä. Tällähetkellä kisakorkeutemme on 80cm.

Olen vuokrannut Kuuta vajaa puolitoistavuotta, ja sinä aikana koen, että olen kehittynyt kaikkein eniten. Kuu on ollut myös ehdottomasti haastavin poni, jota olen ratsastanut. Alku Kuun kanssa oli todella vaikea, sillä vuokrauksen alussa se ei käytännössä osannut mitään. Matkan varrelle on siis mahtunut monta isompaakin ongelmaa, sillä Kuu oli todella säikky ja oma päätäntävalta oli liiankin suuri,  kun ratsastaja oli selässä.  Juuri näiden takia olen oppinut hurjasti ja tämä Kuun eteenpäinvieminen on ollut tavallaan, kuin nuoren hevosen kouluttamista. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin todella valoisalta, sillä viimein olemme saaneet selättyä yhden ison ongelman, ja näin pääsemme taas etenemään. Kaikki nämä  juontavat juurensa juurikin Kuun alkuperään, josta ehkä myöhemmin lisää.

Kuu

Kuun lisäksi minulla on tällä hetkellä osaomistuksessa oleva varsin persoonallinen shettis, Leenu. Leenu on vanha raviponi ja meidän onkin tarkoitus tehdä siitä se uudelleen. Olen menossakin suorittamaan kesällä Leenun kanssa P-ajoluvan ja tähtäimessä ovatkin uudet startit.  Välillä ohjelmaamme Leenun kanssa kuuluvat myös ratsastelut ja agilityjutut!

Minun blogini, eli raketillakuuhun, kertoo valmennuksista, kisoista ja arjesta muutenkin Kuun kanssa. Mukaan mahtuu onnistumisia, sekä epäonnistumisia.  Myös Leenun kanssa treenailut ja kuulumiset kuuluvat blogin sisältöön. Välillä teen myös videopostauksia.

 

Selma Kärkkäinen

Olen Selma, ikää löytyy 14-vuotta ja asun Pohjois-Karjalassa sijaitsevassa kaupungissa Lieksassa. Harrastan heppailun lisäksi valokuvausta, sekä tykkään touhuilla perheemme koirien kanssa.

Ratsastuksen aloitin esikoulussa ja ratsastin muutaman vuoden ajan tunneilla hyvin epäsäännöllisesti. Ratsastuskoulussa käymisen lopetin hiukan sen jälkeen kun sain ensimmäisen oman ponini, Nopan.

Noppa

Noppa on shetlanninponitamma, tällä hetkellä 11-vuotias varsin suloinen, mutta itsepäinen neiti. Muutama vuosi sitten kisattiin lähinnä ristikkoluokkia harjoituskisoissa ja treenattiin paljon esteitä, sillä kouluratsastus ei ole ikinä ollut meidän juttu. Minun osalta Nopalla ratsastus kuitenkin loppui kasvettuani pituutta. Nykyään Nopan kanssa ajellaan kotona ihan vain huvinvuoksi, sillä Noppa ei voi ylikorkeutensa takia kilpailla raveissa. Ajaminen ja poniraviurheilu ovat siis tällähetkellä lähellä sydäntäni. P-ajoluvankin suoritin elokuussa 2016 ja toivon mukaan pääsen kesällä ajamaan ensimmäisen startin ponilähdössä.

Nopan lisäksi perheellämme on kaksi muuta hevosta. Siskoni saksalainen ratsuponi Taneli on vuonna 2005 syntynyt ruuna, jolla käyn ratsastelemassa satunnaisesti. Taneli on ollut meillä jo aikaisemmin ylläpidossa, mutta ostettiin se omaksi vuonna 2015. Ansku puolestaan on lämminverinen ravihevonen, vuonna 2012 syntynyt tamma, joka on ollut meillä varsasta asti.

Taneli

Pinkki Pyörremyrsky nimistä blogia olen kirjoittanut vuodesta 2013 lähtien. Blogi pyörii pitkälti hevosten ja valokuvausharrastukseni ympärillä, mutta sillointällöin saatan kirjoittaa muistakin aiheista.

Tervetuloa seuraamaan Junnutiimiä!