Ideoita puomitehtäviin!

Viimeisimmästä kirjoituksesta onkin jo vähän aikaa, joten kerrataanpa, mitä kaikkea tänä aikana on tapahtunut! Tammi- ja helmikuun vaihteessa Junnutiimi aloitti videoiden tekemisen Playssonin kanavalle.

Tulevana sunnuntaina kello 16 Playsson.netin Insta-tilille tulee liveä, jossa puhutaan tarkemmin Helsinki Horse Fair -messujen ohjelmasta, ja liven aikana jaetaan tietysti myös messulippuja ja muita yllätyspalkintoja! Arvontoihin pääsee osallistumaan @junnutiimiplaysson tai @playssonnet-tilillä olevan Insta-kuvan kuvateksissä olevien ohjeiden mukaan.

Näistä kuulumisista päästäänkin pitkänä aasin siltana puomitehtävien esimerkkeihin. Puomitehtävät ovat siitä todella hyviä, että niitä voi tehdä kaikissa askellajeissa ja useasti viikossa, sekä minkä tasoisella hevosella vain. Lisäksi puomitehtävistä voi tehdä oman tyylisiään, helppoja kuin haastaviakin.

Puomeja ratsastaessa on tärkeää, että lähestyt hevosen kanssa puomeja suorassa ja keskeltä. Ratsasta siis tiet niin, että ehdit suoristaa hevosen ennen puomeja.

Yllä olevien puomitehtävien lisäksi puomeja voi hyödyntää ja lisätä perusharjoituksiin ja -tehtäviin.

Kiemuraurat: Lisää yksi tai kaksi puomia jokaiselle kiemurauran ”lyhyelle sivulle”. Laittaessasi yhden puomin voi lisätä puomin lyhyen sivun keskelle, voit tehdä vaikka nopean raviin siirtymisen ennen puomia, ja hidastaa käyntiin puomin jälkeen. Kun nopea ravisiirtyminen onnistuu, voit vaihtaa raviin siirtymisen käyntiin siirtymiseksi, ja nostaa puomin jälkeen taas ravin.

Tahti ja tempo: Ratsastaessa puomeja hevosen tulisi pysyä samassa tahdissa tai temmossa, eikä hevonen saa hidastaa vauhtiaan ennen puomeja, puomeilla tai puomien jälkeen. Keskity siis ratsastaessa puomeja siihen, että hevonen etenee samassa temmossa, kuin siltä pyydät.

Ratsastajan kunnon nostaminen

Kysyin teiltä Instagramissa (@junnutiimiplaysson) haluaisitteko vinkkejä kunnon kohotukseen vai puomitehtäviin, ja vinkit kunnon nostamiseen voittivat 54%:lla. Tulen siis tässä postauksessa jakamaan teille erilaisia liikevinkkejä siitä, miten kuntoa saa nostettua.

Yleisesti ajatellen kuntosi nousee joka kerta, kun urheillessasi hengästyt. Se voi olla kymmenen kilometrin pyöräilymatka tallille tai jyrkkää ylämäkeä käveleminen.

Muista pitää aluksi treenikerrat lyhyinä ja lisää treeniaikaa vaikka joka toinen kerta 5-10:llä minuutilla.

  • Askelkyykky – alavartalon vahvistus

Helpompi versio:  Astu yksi askel eteen/taakse ja kyykkyyn molemmilla jaloilla vuorotellen. Toista liikettä 15 kertaa. Haastavampi versio (askelkyykkyhyppy): Hyppää yksi askel eteen ja kyykkyyn vuorotellen molemmilla jaloilla. Toista liikettä 20 kertaa.

  • Punnerrukset – ylävartalon vahvistus

Helpompi versio: Punnerra pitäen kädet pöydällä tai sohvan reunalla, jolloin liike ei ole niin voimakas. Lisäksi voit pitää polvet maassa, eli tehdä naisten punnerruksia. Tee 15 punnerrusta. Haastavampi versio: Punnerra kädet maassa. Kun olet saanut tarpeeksi voimaa käsiin, voit alkaa tekemään liikkeestä haastavampaa tehden miesten punnerruksia. Tee 20 punnerrusta.

  • Linkkuveitset – keskivartalon vahvistus

Helpompi versio: Asetu makaamaan selällesi ja lähde nostamaan samaan aikaan ylävartaloasi ja toista jalkaasi ja hipaise jalkaasi ilmassa. Nostele molempia jalkoja vuorotellen. Toista liikettä viisitoista kertaa. Haastavampi versio: Asetu makaamaan selällesi ja lähde nostamaan samaan aikaan ylävartaloasi ja molempia jalkojasi ylös ja hipaise molempia jalkoja ilmassa. Toista liikettä kaksikymmentä kertaa.

  • Lantionnosto yhdellä jalalla – keski- ja alavartalon vahvistus

Asetu selin makuulle, laita toinen jalka koukkuun ja nosta toinen ylös, ja lähde nostamaan lantiota ylös reisilihaksilla, ja laskeudu hitaasti alas. Jos haluat tehdä liikkeen helpommalla versiolla, voit pitää molemmat jalat koukussa. Toista liikettä 15 kertaa.

Oliko vinkeistä apua? Kuinka moni treenaa paljon kotoa käsin?

Miten muutoin hevosta voi liikuttaa ja aktivoida, kun ratsastamalla?

Hevonenkin kaipaa silloin tällöin jotain uutta ja normaalista poikkeavaa tekemistä, jotta se ei tylsistyisi.

Listasin alle pienissä kategorioissaan asioita, mitä tiettynä vuodenaikana tai hevosen ikävuosina voi hevosen kanssa tehdä.

Nuori hevonen (n. 1-3-vuotias)

✖ Ohjasajo

  • Ohjasajossa hevosta työstetään maasta käsin pitkien ohjien avulla. Ohjasajossa ihminen kävelee hevosen perässä ikään kuin ajaisi, vaikka kärryjä ei olekaan.
  • Mikäli hevonen on tarkoitus opettaa ajolle, ohjasajo on hyvä keino alkaa totuttamaan hevosta ajatukseen, että sen takana kulkee ihminen ynnä muuta.

✖ Vapaana laukkaaminen (ns. ”irtojuoksutus”)

  • Irtojuoksutuksen ideana on, että hevonen päästetään vapaaksi esimerkiksi maneesiin tai kentälle purkaamaan energiaansa sekä tutustumaan paikkaan.

✖ Irtohypytys

  • Irtohypytyksessä maneesin tai kentän pitkien sivujen urille on rakennettu esteitä. Hevonen ohjataan estekujalle taluttamalla, josta se jatkaa matkaansa ja hyppää kaikki esteet. Hevonen voidaan opettaa pysähtymään kujan jälkeen, tai opettamaan se menemään suoraan taas kujalle uudelleen.

✖ Juoksutus

  • Juoksuttaessa hevonen juoksee ympyrällä liinassa juoksuttajan ympärillä. Juoksuttaja voi käyttää apunaan juoksutusraippaa, sekä ääntään.
  • Juoksuttaminen on hyvä tapa tutustua hevoseen ennen sisäänratsastusta. Hevosta juoksuttaessa huomaat, onko hevonen laiska vai aina valmiina töihin, ja että keskittyykö se tekemiseen. Juoksuttaessa hevosta voi totuttaa mm. satulaan.

✖ Maasta käsin ratsastus

  • Maasta käsin ratsastaessa ihminen ihminen kulkee hevosen vasemmalla puolella lavan kohdalla ja oikea käsi hevosen sään ylitse. Maasta käsin ratsastaessa hevonen tottuu taaempana kulkevaan ihmiseen ja johtaviin (kääntyminen) ja pidättäviin (pysähdys) ohjasotteisiin.

Aikuinen hevonen (n. neljännestä vuodesta eteenpäin)

✖ Maastakäsin ratsastus

  • Maasta käsitellen voi tehdä monia asioita. Maasta käsittelyssä voidaan hyödyntää ja kasvattaa hevosen lihaksia. Asioita, mitä hevonen kanssa maasta käsitellen voi tehdä, on esimerkiksi;
  • Takalihaksilla kääntyminen
  • Ihmisen ympärillä käveleminen
  • Pohkeenväistö
  • Kumartaminen

Kesä

✖ Uittaminen ja hevosen uimaan vieminen

  • Hevosta voi uittaa joko selästä, tai hevosen voi laittaa esimerkiksi veneen perään. Uittaessa on kuitenkin tärkeä huomioida, että menee aina rantaanpäin. Uiminen on todella hyvä liikuntamuoto, jossa hevonen joutuu käyttämään selkälihaksiaan ja keuhkojaan eritavoin kuin yleensä.

Talvi

✖ Potkukelkkailu

  • Hevonen liinan päähän, potkukelkka alle ja menoksi! Potkukelkkailu yhdellä kädellä kehittää omaa tasapainoasi ja lihasten koordinaatiokykyä huimasti. Potkukelkkailuun liittyy kuitenkin myös mahdollisia vaaratilanteita. Niiden välttämiseksi on hyvä;
  • ottaa hevoselle riimunnaruun sijaan juoksutusliina tai mahdollisesti muu pidempi liina
  • tuntea alue, jonne on menossa
  • tietää, miten hevonen reagoi mahdollisiin vastaantulijoihin – autoihin, ihmisiin, koiriin ja esimerkiksi traktoreihin.

Pelkoja on aina, mutta ne voi myös voittaa

Minä olen ihminen, joka pelkää kaikkea ja kaikkia sekä hevosten kanssa että ilman. Välillä onkin tullut mietittyä, onko ratsastus minulle se oikea harrastus. Olen perusluonteeltani arka, niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Säikähdän pienestä, joten joskus on todella vaikeaa sekä turhauttavaa yrittää toimia hevosten kanssa.

Silti, nuo valtamerilaivan kokoluokkaa muistuttavat nelijalkaiset ovat vieneet sydämeni. En viihdy ihan niiden suurimpien puoliveristen lähettyvillä, mutta Ilon kokoiset ja siitä vähän isommat hevoset ovat mieleeni. Harmikseni usein juuri nuo ponit tai pikkuhepat osaavatkin olla niitä omapäisimpiä temppumestareita – eli juurikin niitä, joiden selkään en välttämättä tahtoisi.

Muutamia pelkoja mainitakseni, esimerkiksi hyppääminen, tai totta puhuen lähinnä kieltäminen ja kaatuminen sekä maastossa käsistä ryöstäytyminen tuottavat päänvaivaa. Rakastan metsissä samoilua ja esteiden ylittämistä, mutta silti en usein pysty rentoutumaan eikä kumpikaan ole loppuen lopuksi kivaa. Kun itse jännitän, jännittää myös hevonen.

Hyppääminen on aina enemmän tai vähemmän pelottanut minua. Jännitän lähinnä sitä, jos hevonen vaikka kieltääkin ja heittää minut esteen sekaan, tai vaikkapa kaatuu pinkoessaan täysillä sen pienen ristikon läpi.

Näin omia pelkojen aiheuttajia miettiessäni en oikeastaan löydä sitä ratkaisevaa tekijää. Muistan kuitenkin muutamia tapahtumia, jotka vaikuttivat paljon niiden muodostumiseen.

Vaikkei minulle ole koskaan tapahtunut oikeastaan mitään esteillä, jännitän niitä silti. Olenhan minä muutaman kerran hypätessä lentänyt selästä, mutten koskaan esteen sekaan. Kerran tipuin laskeutumisvaiheessa, kun poni päättikin pompata esteen yli vähän isommalla loikalla. Siltikin, näiden kaikkien tapahtumien jälkeen olen hypännyt yhä uudelleen, joten en usko niiden olevan avain pelon syntymiseen. Sitä paitsi, pelkäsinhän minä hyppäämistä aiemminkin.

Maastopelon, tai lähinnä sen ryöstäytymisen pelon aiheutti ehkäpä se yksi tietty kokemus. Aivan ensimmäisillä maastoilukerroillani kotiinpäin mentäessä koko hevosletka riistäytyi käsistä viimeisenä kulkevaa lämppäriruunaa lukuunottamatta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun laukkasimme maastossa ja hevoset ottivat hieman kuumaa osaamattomien ratsastajien pomppiessa selässä holtittomasti. Siinä sitten johtajahevonen päätti pinkaista ravista laukalle ja samalla villitsikin koko hevosjonon.

Olen silti voittanut omiakin pelkojani, kuten varmasti moni muu. Itselle se merkittävin tekijä oli se, kun aloin pikku hiljaa luottamaan kunnolla omaan hevoseeni, ja se minuun. Ilo on aina ollut vähän jännittäjä ja se tarvitsee toisaalta melko varman kuskin. Se kyllä suorittaa, mutta jännittyessään tulee kuuroksi avuille ja lähinnä pinkoo täysillä eteenpäin.

Luottamussuhde onkin aika iso sana näissä jutuissa. Kun jokin jännittää, syynä saattaa olla se, ettei vain luota siihen hevoseen vaikka kuinka haluaisi. Joissain tapauksissa tähän auttaa kirjaimellisesti palaaminen maan pinnalle, ja keskittyminen maastakäsittelyyn. Kun hommat toimivat maastakäsin, voi siirtyä selkään ja vaikeuttaa tehtäviä omaan tahtiin.

© Vilja Hartikka Minun luottoani Iloon vahvisti pienet tehtävät, joissa tajusin ettei se pelon aihe välttämättä ole niin kamala. Lyhyet ja rauhalliset ravi- sekä laukkapätkät maastossa saivat minut tajuamaan, ettei se hevonen ole mihinkään lähdössä. Kun vauhti pysyi rauhallisena ja Ilo kontrollissa, aloin hitaasti nauttia metsissä seikkailemisesta.

Esteilläkin päästiin etenemään ja pelkoa saatiin hitaasti häivytettyä pois onnistumisien kautta. Aloin luottamaan siihen, että kyllä se yli menee ja kun aloin itse kunnolla ratsastamaan, hevonenkin alkoi ymmärtämään, että se pystyi tukeutumaan ratkaisuissa myös minun apuihini. Ja lopulta se ympäri maneesia kiikuttaminen loppuikin lähes kokonaan.

Tiedän, etten ole ainoa näiden asioiden kanssa painiva. Jotkut omistavat samat pelot kuin minä, mutta joillain ne ovat ihan erilaisia. Jotkut taas sanovat, etteivät pelkää mitään. Mutta onko sekään totta? Jossain vaiheessa elämää voi tuntua siltä, että enää ei pelota, mutta yksikin huono kokemus voi tuoda pelon takaisin, ja se on ihan normaalia. Jos sama vanha jännitys tulee uudelleen takaisin, voi aina miettiä, että pääsinhän minä siitä viimeksikin ylitse!

Pelkojen voittaminen on yksi voimaannuttavimmista kokemuksista, jonka ihminen voi kokea. Kun pitkän jännittämisen jälkeen uskaltautuu hyppäämään sen esteen tai lähtemään sinne maastoon, voi pitää itseään voittajana – sillä sellainenhan sinä silloin olet! Harmillisesti se ei aina ole niin helppoa.

Toisaalta on typerää jäädä pelkäämään, että jotain voi sen hevosen kanssa käydä. Jos jokin epäonnistuminen on tullakseen, niin se myös tulee eikä sille voi mitään. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä hevosen päässä liikkuu, vaikka sen kuinka tuntisi ja ajattelisi tietävänsä, että ei se kaadu tai kieltele. Tai lähde käsistä. Tai pukittele. Tai..

© Katri Vesala

Totta puhuen tarvitsisin hevosen joka ei koskaan tee mitään tuhmaa. Mutta toisaalta, oppisinko silloin mitään? Luultavasti en, joten täytyyhän niistä peloista joskus päästä ylikin. Mutta miten?

Eräs aikaisempi ratsastuksenopettajani oli sitä mieltä, että ei saa pelätä ja kaikki pitää tehdä. Hänen mielestään paras tapa oli kohdata pelkonsa ”face to face”, vaikkei haluaisi. Siinä sitten pakon edessä nouset hevosen selkään ja lähdet suorittamaan itku kurkussa. Silloin ainakin tulee hommat tehtyä, mutta katoaako se pelko? Joiltain kyllä, mutta monille asiasta tulee vain entistä hirveämpi kokemus.

Minun mielestäni paras tapa on edetä hitaasti, varmasti ja rauhallisesti. Jos se metrinen okseri pelottaa, niin saa ihan rauhassa keskittyä vaikka aluksi niihin maapuomeihin, jotta saa itsevarmuutensa takaisin ilman että tarvitsee pelätä, mitä muut nyt ajattelevat. Eikä välttämättä tarvitse heti aluksi lähteä viiden kilometrin laukkamaastoon, vaan riittää, että käyt vaikka kerran kävelemässä tallisi pihan ympäri selästä käsin.

 

Pikkuhiljaa puomit saa nousta kavaleteiksi ja kavaletit ristikoiksi. Maastolenkkejäkin voi pidentää, ja lähteä vaikkapa käpyttelemään kaverin kanssa läheisen metsäpolun ympäri. Jos alkaa pelottaa liikaa, aina voi palata askeleen taaksepäin.

Silti, jos vaikkapa jokin hevonen pelottaa sinua, ei välttämättä kannata heti ensimmäisenä rynnätä sen selkään. Kokemusta ja luottamusta voi kerätä askel kerrallaan luotettavan, helpon ja kivan hevosen kanssa. Tämä on esimerkiksi ratsastuskoulussa helppoa, sillä hevosia on usein monia kymmeniä, joten jokaiselle kyllä löytyy oman tasoinen ratsu. Kukaan ei kuitenkaan voi pakottaa sinua sinne selkään, joten aina kannattaa kysyä hevosen vaihtamisesta, ennen kuin jättää menemästä tunnille laisinkaan.

Kun itseään saa rohkaistua niinkin paljon, että tekee ne pelottavatkin tehtävät sen helpomman hevosen kanssa, itseluottamus karttuu ja pikku hiljaa saattaakin pääkopasta putkahtaa ajatus, että mitäs jos nyt kumminkin yrittäisin pysyä myös tuon vaikeamman kaverin kyydissä.

Jossain määrin kannattaa kuitenkin totella tämän aiemmin mainitun ratsastuksenopettajan neuvoa. Kun niillä kavaleteilla menee hyvin, ei se ristikkokaan oikeastaan kauhean erilainen voi olla. Vaikka jännittäisikin, on se hyvä silti yrittää, sillä onnistuneen yrityksen jälkeen itsevarmuus saa taas lisääntyä. Montaa toistoa ei aina tarvitse tehdä, kunhan kuitenkin etenee pikkuhiljaa. Koskaan ei kuitenkaan ole liian hidas, vaan jokainen meistä on yksilö ja kehittyy omaa tahtiaan.

Vaikka se sinun ystäväsi hyppäisikin jo niitä metrin oksereita, ja itse keskityt edelleenkin ylittämään helppoja ja pieniä tehtäviä, et ole millään lailla alempiarvoinen kuin muut. Tiedän itsekin, kuinka paljon voi nolottaa tai inhottaa kysyä opettajalta, että voisiko sitä estettä laskea tai muuta vastaavaa. Sitä tuntuu siltä, että nyt noi kaikki muut pitävät mua ihan surkeana ja luuserina, kun en edisty samaa tahtia kuin ne.

Silti, se on vain tunne, eivätkä useimmat edes välitä siitä, mitä juuri sinä teet. Suomalaisia kun ollaan, meitä useimmiten kiinnostaa vain se oma napa eikä se, miten muilla menee. Ja jos joku päättää alkaa kommentoimaan, voit aina sanoa, että hiot tekniikkaa ja taitojasi matalilla esteillä tai helpommilla tehtävillä – etkä edes valehtele!

Mitä enemmän treenaa, sen helpommaksi asiat muuttuvat. Pikkuhiljaa kehityt enemmän ja enemmän, alat luottamaan itseesi sekä hevoseen. Ja yhtäkkiä tajuatkin, kuinka vielä hetki sitten hyppäsit niitä pikkuristikoita, ja nyt olet viimein itsekin siellä metrin okserin tasolla. Ja voi pojat, kuinka ihanalta se tuntuukaan!

Rotuesittelyssä islanninhevonen

Islanninhevonen eli issikka on pienestä koostaan huolimatta sitkeä ja vahva rotu, jonka uskotaan olevan yksi maailman vanhimmista hevosroduista. Islanninhevosten ihanne säkäkorkeus on 135-145cm, mutta koko vaihtelee melko paljon. Islanninhevoset ovat kotoisin Islannista kuten nimestäkin voi päätellä. Suomessa niitä on noin 3000 yksilöä.

Varmajalkaiset issikat ovat hevosharrastajien keskuudessa suosittuja maasto- ja vaellusratsuja. Islanninhevonen soveltuu myös muihin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi askellajiratsastukseen viiden askellajinsa ansiosta. Muista hevosroduista poiketen niillä on yleensä käynnin, ravin ja laukan lisäksi yksi tai kaksi erikoisempaa askellajia; töltti ja passi.

Millaista elämä sitten on oman islanninhevosen kanssa? Haastattelimme Islantilaisin Kavioin- blogin kirjoittajaa, 19-vuotiasta Olgaa.

Esittele itsesi ja hevosesi?

Hevoseni on Yring frá Tuomela, 2006 syntynyt tamma. Säkä on jossain 145 cm kieppeillä. Inkku on kaikinpuolin mahtava ja itsepäinen tamma. Ei mikään älyttömän tammamainen, mutta tarpeeksi. Inkku on tosi utelias ja aikamoinen ahmatti; kaikkea pitää aina vähän haistaa ja maistaa. Samalla Inkku on myös rauhallinen ja rohkea, lukuunottamatta niitä kertoja jolloin se ei ole. Sitä on joskus kuvailtu ”norsuksi posliinikaupassa” ja sellainenhan se vähän on – vähän iso eikä aina tiedä mihin jalkansa laittaa. Mutta ei se mitään, silti se aina yrittää parhaansa. Ja onhan se nyt kaiken lisäksi ihan älyttömän söpö sen paksulla, kaksivärisellä otsatukalla!
Minä olen Olga, vielä toistaiseksi 19-vuotias tyttö. Minulla on aika tyypillinen heppahullun tarina: rakastuin hevosiin joskus neljän-viiden vanhana ja pääsin ratsastuskouluun tunneille. Äitini herätti myös nuoruuden harrastuksensa uudelleen henkiin ja sattui innostumaan hevoskasvatuksesta. Sen jälkeen hevoset sitten veivät mukanaan koko perheen. Blogia aloin kirjoittaa viime vuonna, oikeastaan melkein tasan vuosi sitten. Oon tietysti aina tykännyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja kun blogiin kirjoittaa esimerkiksi valmennuksista, tulee samalla jäsenneltyä itselleen oppimansa. Ja onhan hevosista kirjoittaminen tosi mielenkiintoista – aina niistä oppii jotain uutta.
 Harrastan Inkun kanssa vähän kaikkea; kentällä ja maastossa mennään sekä ajetaan kärreillä. Issikat on hirveän monipuolisia, niillä pystyy menemään aika lailla kaikkea koulusta esteisiin. Pääpaino on meillä kuitenkin askellajiratsastuksen puolella. Töltti ja/tai passi tekee ratsastuksesta vähän haastavaa. On oltava koko ajan melko varma siitä, mitä tahtia ja askellajia hevonen nyt oikeastaan menee. Jos haluaa hyvän ja tasapainoisen kokonaisuuden esimerkiksi kilparadoille, on oltava äärettömän tarkka ja herkkä, osattava lukea ja tukea hevostaan sekä oltava huomaamaton, nopea ja kuitenkin tehokas apujen kanssa. Lajin helppous viehättää, vai miten se olikaan.
Miksi hankit juuri islanninhevosen?
Islanninhevosiin päätyminen oli oikeastaan ihan sattumaa, meillä on kotona ollut issikoita siitä asti kun olin pieni, mutta olen ehtinyt välissä käymään myös ”isohevostunneilla”. Noin 15-vuotiaana, kun lopetin ratsastuskouluilla käymisen, aloitin tosissaan panostamaan nimenomaan askellajiratsastukseen ja valmentautumaan siinä omilla hevosilla. Inkun kanssa me on tultu hyvin toimeen jo sen syntymästä asti. Olin itse 10-vuotias kun se syntyi, joten ollaan tavallaan ”kasvettu yhteen”. Pari vuotta sitten sain Inkun vihdoin omiin nimiini. Issikoissa vaan viehättää joku, en osaa oikein kuvailla mikä. Varmasti jokainen, joka on islanninhevosille sydämensä menettänyt, pystyy samaistumaan tähän. Issikassa on jotain ainutlaatuista ja kiehtovaa, jotain mitä ei pysty sanoin kertomaan, mutta jotain minkä todellakin pystyy tuntemaan.
Minkälaiselle hevosharrastajalle islanninhevonen mielestäsi sopii parhaiten?
Issikka sopii todella monenlaiselle hevosharrastajalle. Erityisesti jokaiselle, joka ei aliarvoi sitä. Monelle islanninhevoset tuovat mieleen pienen ja karvaisen maastomopon, jonka kanssa voi samoilla korpimetsää päivästä toiseen. Vaikka sekin on totta monien issikoiden kohdalla, löytyy issikasta myös ihan uskomatonta herkkyyttä ja voimaa. Kannattaa käydä katsomassa kesällä esimerkiksi SM-kisoja, niin näkee mihin kaikkeen kyseisen rodun kanssa pystyy. Issikkayksilöön täytyy myös ensin tutustua ennen kuin yhteistyö alkaa sujua ja kehittyä eteenpäin. Ehdottomasti sanoisin ja suosittelisin, että jos islanninhevosesta on kiinnostunut tai sellaisen haluaa hankkia, kannattaa käydä jonkunnäköisellä kurssilla liittyen yleisesti islanninhevosiin ja rodun erikoisuuksiin. Moni joka issikkavaelluskokemusten pohjalta päätyy kyseiseen rotuun, yllättyy miten paljon enemmän kuin pelkkä maastovaihde rodusta löytyy. Islanninhevosetkin ovat hevosia, mutta jollain tapaa kuitenkin tosi erilaisia kuin vaikkapa suomenhevoset tai puoliveriset.
Parasta muistoa on vaikea valita – kaikki hevosen kanssa vietetyt hetket on omalla tavallaan mieleenpainuvia, oli ne sitten hyviä tai hankalia. Parhaimmat muistot näin nopeasti mietittynä vievät sellaisiin hetkiin, kun lepäilee kesäiltana hepan selässä laitumella ja on vaan. Tai talvella, pakkasella istuu hevosen lämpimään selkään ilman satulaa. Mielestäni tuollaisissa hetkissä kiteytyy aika hienosti se hevosen ja ihmisen välinen suhde.
Tavoitteita vuodelle 2017 ovat lähinnä itseni kehittyminen ratsastajana paremmaksi ja Inkun kehittäminen samalla. Inkun rakenne on aika haastava, joten esimerkiksi puhtaan nelitahtisen töltin kanssa on vielä hurjasti työtä tehtävänä. Askellajikisoihinkin olisi myös kiva joskus tulevaisuudessa päästä osallistumaan. Edetään pienin askelin.

Raviurheilusta Ummikoille!

Suur-Hollola Ajo 2015

Junnutiimin blogin lukijoihin taitaa lukeutua paljon myös raviurheilusta kiinnostuneita ihmisiä, sekä jo raviurheilua aktiivisesti harrastavia. Raviurheiluun on monella omat ennakkoluulonsa,  useimmiten tietämättömyyden tai huonojen kokemusten myötä. Raveja ja ravihevosia harrastava saa yleensä enemmän negatiivista palautetta, kuin positiivista. Mutta mitä raviurheilu sitten tarkalleen ottaen on?

Raviurheilu on yksi suomen suosituimmista urheilulajeista. Vuosittain noin 800 00 katsojaa seuraa raveja paikan päällä raviradalla. Nykyään raveja pystyy seuraamaan etäpisteiltä ja internetin välityksellä Toto-Tv:n kautta. Raviurheilussa eli raveissa on kyse hevosilla ravia ajaen käytävistä nopeuskilpailuista, joissa palkintona on rahaa. Myös ratsastettuja lähtöjä eli monte- lähtöjä järjestetään. Monet ihmiset saattavat sekoittaa raviurheilun laukkaurheiluun, mutta ne eivät ole sama asia. Raviurheluun kuuluu olennaisena osana vedonlyönti, Toto-peli  eli hevosten pelaaminen rahalla.

Suur-Hollola Ajo 2015

Raviurheilussa käytetään  ravureiksi erityisesti jalostettuja hevosrotuja, kuten esimerkiksi amerikanravureita, muita lämminverisiä ravihevosia sekä suomenhevosia ja muita pohjoismaisia kylmäverisia. Suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset kylmäveriset ovat ainoita kylmäverisiä ravureita maailmassa. Erilaisten juoksunopeuksien takia kylmäveriset ja lämmineriset juoksevat omissa lähdöissään. Kylmäveristen ja lämminveristen kohdalla monte on suosittua.

Erikokoisille poneille on myös omat lähtönsä. Shetlanninponit kilapilevat A-kategorian lähdöissä ja gotlanninrussit B-kategorian lähdöissä. B-kategoriaan kuuluvat myös yli suuret A-ponit, jotka kilpailevat täten gotlanninrussien kanssa. Poneille on myös mónte-lähtöjä ajettavien lähtöjen ohella samoin kuin hevosilla, mutta näitä lähtöjä järjestetään harvemmin. B-kategorian poneilla on vähemmän vuodessa lähtöjä kuin A-kategorian poneilla, sillä harrastajia näiden parissa on paljon harvemmassa.

Suur-Hollola Ajo 2015

Raveja järjestetään Suomessa vuoden ympäri, 363 päivää vuodessa.  Totoraveja järjestäviä raviratoja on Suomessa 43 ja niissä järjestetään, esimerkiksi joillekkin tietyille radoille ominaiset ja perinteiset ravilähdöt. Raviradan pituus Suomessa on 1 000 metriä ja Amerikassa 1 609 metriä eli maili. Yleisimmin juostavat matkat ovat yleensä 1 609m, 2 100m, mutta myös 2 600m ja 3 100m lähtöjä on, sekä yli 4 000m kilpailuja järjestetään jonkin verran. Matkat ovat paalulta eli ensimmäisenä lähteville ja aina lisätään rahasumman mukaan 20 metriä matkaa lisää, jotta saadaan tasoituksia aikaiseksi,  Eri-ikäsille hevosille on ikäluokkalähtöjä sekä myös tammoille ja oreille erikseen omia. Yleensä myös orilähdöt ovat avoimia ruunille, mutta niillä ei voi kilpailla Suurkilpailuissa.

Lähtöjen avausmuotoja on kahta erilaista, on volttilähtöjä sekä autolähtöjä. Volttilähdöissä hevonen pyörii rinkiä oman tasoituksensa mukaan eli joko paalulla, 20 metriä paalulta pois päin, tai jopa enemmän. Autolähdöissä lähtöautossa olevat siivekkeet aukeavat ja hevoset järjestyvät siivekkeissä olevien numeroiden osoittamille paikoilleen, ensimmäiseen tai toiseen riviin. Lähtöauton lähdettyä alta siivekkeet menevät kiinni ja lähtöauto ajaa hevosten alta pois.

Mitä sitten ovat Suurkilpailut?

Suomessa suurkilpailuiksi kutsutaan yli 10 000 euron ykköspalkinnosta kilpailtavia lähtöjä, jotka on Hippos luokitellut suurkilpailuiksi.  Kunikuusravit eli Kunkkarit ovat tunnetuimmat ja suosituimmat ravit Suomessa käytävistä suurkilpailuista. Muita merkittäviä suurkilpailuja ovat esimerkiksi Mikkelissä käytävä St Michael, Helsingissä käytävä Finlandia-ajo, sekä monet muut suurkilpailut unohtamatta kotimaisille hevosille järjestettävää Suur.Hollola ajoa Jokimaalla, Lahdessa.  Suurkilpailuja on lähes jokaisella radalla yksi vuodessa, jonka ympärille muut radan päätapahtumat vuosittain järjestetään.

Suur-Hollola Ajo 2015

Kilpailutoiminnan varsinaisen rungon muodostavat TotoTV-ravit, joita järjestetään läpi vuoden pääradalla Vermossa ja 20 maakuntaradalla ympäri Suomen. Kesällä lisämausteen kilpailutoimintaan tuovat kesäravit. Kesäraveissa on perinteisesti paljon yleisöä ja hyvä tunnelma, paikalle tullaan kannattamaan oman paikkakunnan urheilijoita sekä nauttimaan kesätapahtuman jäljittelemättömästä tunnelmasta. Melkein kaikki Suomessa järjestettävät ravit ovat totoraveja, mutta paikallis-ja jääravejakin järjestetään jonkun verran.

Seuraava kilpailutaso on paikallisravit. Niissä ei ole pelimahdollisuutta, mutta osallistujille maksetaan rahapalkintoja. Hevoset ovat usein aloittelevia, ja ohjastajatkin useammin harrastelijoita kuin ammattilaisia. Kilpailijat saapuvat paikalle yleensä lähialueelta. Paikallisraveja järjestetään jonkun verran myös talvisin, paikkana voi olla vaikkapa järven jäälle aurattu kavioura. Lisäksi järjestetään erilaisia harjoitusraveja, joissa ei makseta rahapalkintoja. Paikallisraveihin voidaan myös lukea talvelle järjestettävät jääravit. Jääraveissa ei myöskään pelata totoa ja palkintoina kesän paikallisravien tapaan pienet rahapalkinnot.

Raveissa ajettavien lähtöjen määrä vaihtelee ravien luonteen mukaisesti. Arkisin aloitetaan yleensä klo 18, viikonloppuisin alkamisajat vaihtelevat klo 12 ja 18 välillä. Lisäksi ajetaan lounasraveja, jotka järjestetään arkipäivisin klo 12 alkaen. Yleensä 10 lähdön ravit kestävät 2,5 – 3 tuntia. Raveissa on hyvin aikaa vaikkapa ruokailla lähtöjen välissä tai vierailla tallialueella.

Vuoden 2015 Suur-Hollola Ajoista

Raviurheiluun kuuluu myös omanlaiset varusteet. Ravikuskilla on kypärä, lasit, ajopuku, hanskat ja turvaliivi. Ajopuvun alle tulee talvisin myös erilaisia kerrastoja, jottei kuski palellu kärryille. Kesäisin ja syksyisin varustukseen kuuluu myös kypärään tuleva verkko, joka estää liian lian tulemasta naamalle. Ammattikuskit varautuvat ravipäivään useammalla ajopuvulla, etenkin kurakeleillä, kun ajettavia hevosia on monessakin eri lähdössä.

Mónte kuskilla on hyvin samanlainen varustus kuin ravikuskilla, perusvarusteet eivät poikkea toisistaan muutoin kuin housujen puolesta. Mónte kuskilla on hieman erilaiset housut ajopuvussaan, capri tyyliset puoli pitkät pussimaiset housut. Mónte kuskilla on myös mónteen soveltuvat kengät ja mahdollisesti myös ratsastajan ollessa lainakuski, saattaa hän ottaa käyttöön omat varusteet, satulat jne…

Ravikilpailuissa hevosella on käytettävä kuolaimia. Kuolaimet eivät saa aiheuttaa merkittävää kipua hevosen suuhun. Niissä ei saa olla teräviä reunoja, jotka saattavat satuttaa hevosen suuta. Kuolaimessa saa olla korkeintaan kaksi niveltä, ja moniosaisen kuolaimen osien tulee olla symmetriset. Muusta kuin metallista valmistetuissa kuolaimissa (kumi, nahka, muovi tms.) on oltava sisällä vahvike. Pehmustetun kuolaimen kuolainpehmusteen on oltava ehjä, siisti ja hevoselle turvallinen. Kuolaimen on oltava sopivan pituinen niin, ettei se purista suupieliä tai tule ohjasta vedettäessä liikaa ulospäin, jolloin se voi painaa suupieltä. Nivelkuolaimessa kuolaimen minimipaksuus suupielen kohdalta on 9 mm. Kuolainten kuntoa ja kulumista on tarkkailtava säännöllisesti ja kuluneet tai ruostuneet kuolaimet on vaihdettava uusiin.

Ohja on aina kiinnitettävä suoraan kuolainrenkaaseen soljella. Pikalukolla kuolaimeen kiinnitettävien ohjien käyttö on kielletty. Ohjaan ei saa kiinnittää mitään lisävarusteita eikä ohjaa saa solmia. Puolipäätangon kiinnittäminen ohjaan on kuitenkin sallittu. Kärrylähdössä ohjaslenkit ovat pakolliset. Kankivaikutteisten kuolainten käyttö on kielletty kärrylähdöissä. Piikkien tai harjasten käyttäminen kuolainkumeissa on kielletty.

 

Kitarauta on obersekin osa, jota käytetään tukemaan hevosen päätä ja etuosaa ja pitämään pää oikeassa asennossa. Kitaraudan oikea sopivuus ja asennus on erittäin tärkeää. Hevonen voi painaa juostessaan voimakkaasti kitarautaa vasten ja tällöin väärin asennettu kitarauta saattaa aiheuttaa vaurioita hevosen suuhun tai päähän. Raymondsekin tai kitaraudan vipuvarret eivät saa ulottua hevosen turvan yli. Obersekki on kiinnitettävä joko kitarautaan tai leukalenkkiin, ei kuolainrenkaisiin. Jos obersekin leukalenkkinä käytetään ketjua, sen on oltava litteä ja tarvittaessa päällystetty. Ketjun päällysteenä voidaan käyttää siistiä, helposti puhdistettavaa materiaalia, joka ei hankaa hevosen leukaa.

Martingaalin avulla voidaan estää hevosta nostamasta päätään liikaa. Martingaali voi olla joko ohjas- tai kiintomartingaali. Kiintomartingaalissa on oltava jouste ja sen kireyttä tarkkaillaan. Martingaali kiinnitetään turpahihnassa olevaan renkaaseen. Metallista valmistetun turparemmin (”vaijerilenkki”) käyttö on kielletty. Martingaalia ei saa kiinnittää kuolaimiin.

Päätankoa käytetään hevosilla, jotka juoksevat vinossa. Päätanko kiinnitetään etupäästään turpahihnassa olevaan renkaaseen ja takapäästään joko siloihin tai renkaalla ohjaan. Siloihin kiinnitettävän päätangon on oltava kaksiosainen (teleskooppimallinen). Vain yhden päätangon käyttäminen on sallittu.  Sileäpintaisen kumipallon käyttäminen päätangossa tai apuaisassa on sallittu.

Kärrylähdöissä hevosella on käytettävä sekä rinta- että häntäremmiä. Montélähdössä rinta- ja häntäremmin käyttö ei ole pakollista, mutta suositeltavaa. Hännän saa sitoa kiinni kärryihin. Sitomiseen tulee käyttää ohutta nahkahihnaa. Hihna tulee sitoa kiinni jouhiin, ei häntäruotoon. Häntäraudan saa kiinnittää aisoihin nahka- tai kumihihnalla, mutta kärryn perään kiinnitys tehdään aina nahkahihnalla. Potku- tai hyppyremmin on oltava soljella kiinnitetty. Kiinnitys aisaan voidaan varmistaa soljellisella nahka- tai kumihihnalla. Narun, teipin ja pintelin käyttö potku-, hyppy- tai sivuremminä sekä hännän sitomiseen on kielletty. Montélähdössä hevosen häntään kiinnitetty punainen nauha varoittaa muita potkivasta hevosesta.

Selkäloimen käyttö on sallittu myös kilpailussa. Loimen tulee olla sopivan kokoinen ja tyköistuva eikä se saa liehua. Loimen tulee olla valmistettu sellaisesta materiaalista, ettei ajovitsa siihen osuessaan aiheuta häiritsevää ääntä. Ajovitsan pituus saa olla korkeintaan 125 cm (A-kategorian ponilähdössä 110 cm) ja paino enintään 120 g. Montélähdössä ajovitsan pituus saa olla korkeintaan 90 cm (ponimontéssa 75 cm).

Mikäli hevosella halutaan käyttää uutta tai hyväksymätöntä varustetta, tai lupaa olla käyttämättä pakollista varustetta on tästä haettava erikoislupa Suomen Hippos ry:n sääntövaliokunnalta.

Kilpakärryjä on myös erilaisia. Pikalukollisia sekä perinteisellä valljastuksella olevia kärryjä ( perinteinen valjastus alla)

Muutama kuva valjastuksen eri vaiheista.

Kiellettyjä varusteita hevosilla on aika paljon. Peilaavien silmälappujen käyttö on kielletty (valkoisia silmälappuja voi käyttää). Kahden päätangon käyttäminen on kielletty. Piikkien käyttäminen päätangossa, ohjissa, apuaisoissa tai muissa varusteissa on kielletty. Nykyään talvisin ei enää saa ajaa kilpaa ilman hokkikenkiä. Hangon käyttäminen ravikilpailuissa on kielletty. Mitkään pään varusteet eivät saa peittää hevosen turpaa, sillä maalikameran kuvasta on selvästi nähtävä, mihin turpa ulottuu. Mitkään pään varusteet eivät saa täysin estää hevosta näkemästä suoraan eteenpäin. Pikkukuolaimen käyttö on kielletty. Pikkukuolaimella tarkoitetaan normaalin kuolaimen lisänä käytettävää normaalia ohuempaa kuolainta, joka kiinnitetään ohjiin tai poskihihnoihin.

Montelähtö Suur-Hollolla Ajoista 2015

Ravikilpailuissa on huomattavan paljon eroja erilaisten ratsastusmuotojen kanssa, lukuunottamatta montea. Ratsastuskilpailuissa luokkaan on mahdollisuus osallistua orit, tammat että ruunat, kun taas raveissa on lähtöjä, joihin ruunilla ei ole mahdollisuutta päästä mukaan ollenkaan. Raveissa on myös mahdollisuus pelata voittajasta, mikä ei ole ratsastuspuolella mahdollista ensinkään.

Jokaisissa raveissa on käytössä myös käsiohjelma joka on ohuehko vihkonen, josta löytyy kaikista sinä päivänä juoksevista hevosista kattavat tiedot.  Alla on kuva lähtölistasta ja selitykset numeroille ja tiedoille.

  • Hevosen tuoreimmat kilpailutulokset kertovat päivän kunnosta. Yleensä lähtöjen suosikkeja ovat viime aikoina menestyneet hevoset.
  • Vertaa hevosen ennätyksiä (1), sijoituksia (2) ja voittosummaa (3) lähdön muiden osallistujien tietoihin.
  • Toisinaan hevosten sijoituksissa lukee numeroiden sijaa kirjainlyhenteitä esimerkiksi:

* kl = koelähtö
* hpl = hylätty pitkä laukka
* hll = hylätty liiat laukat
* hlo = hylätty loppusuoran laukka
* k = keskeytys

  • Ohjastajilla (4) ja valmentajilla (5) sekä heidän aiemmalla menestyksellään voi olla merkitystä hevosen pärjäämiseen. Hyvä ohjastaja voi parantaa hevosen mahdollisuuksia huomattavasti.
  • Paljon pelaavat tutkivat myös hevosten kengitystietoja (6), lähtöpaikkoja (7) sekä kilpailun sopivuutta hevoselle.
Suur-Hollola Ajo 2015

Playsson.netillä on oma nimikkolähtö pitkäperjantaina 14.4. Turun Metsämäen raveissa. Tilaisuus on kaikille avoin, etenkin bloggaajat ovat tervetulleita mukaan tutustumaan raviurheiluun ja osallistumaan lähdön palkintojenjakoon! Voittajahevonen saa Playsson.netin logolla varustetun voittoloimen. Lipun hinta on 35 euroa ja se sisältää sisäänpääsyn raveihin sekä ruokailun ravintolakatsomossa noutopöydästä ruokajuomineen. Saamme myös oman toto-oppaan ja ennen raveja on mahdollista osallistua opastettuun tallikierrokseen.

Paikkoja on rajoitetusti. Sitovat ilmoittautumiset 26.3. mennessä info@playsson.net. Alle 16 -vuotiaat huoltajan luvalla.
TERVETULOA!

Haastattelussa keppihevosharrastajat

Keppihevosharrastus on varsin hyödyllinen, hauska ja suosittu harrastus etenkin nuorten keskuudessa, mutta mitä siihen oikein kuuluu? Postaukseen on koottu muutaman 11-14- vuotiaan keppihevosharrastajan haastattelut, sekä esittely Suomen Keppihevosharastajat Ry :stä.

Jessica, 13

Keppihevosharrastuksen ehdottomasti parhaisiin puoliin kuuluu se miten melkein kaikki ovat kavereita. Useimmat tietävät toisensa, saa paljon uusia kavereita kisoista, kuten myös leireiltä. Harrastuksessa ei katsota ikää, ulkonäköä eikä mitä toinen osaa, kenellä on kalliimpi keppari saati kenellä taas rumin ja halvin. Päinvastoin, kaikki on kuin suurta perhettä! Niinkuin hyviä puolia on niin myös huonojakin löytyy, muttei läheskään yhtä paljoa. Huonotkin puolet voi kääntää hyviksi kunhan on asenne kohdillaan ja on varma tekemisistään. Esimerkiksi keppihevosharrastajia kiusataan aika usein, mitä sitten! On muillakin varmasti omia asioita mitä ei halua muiden tietävän, se on nössöä, kun taas me keppariharrastajat järjestämme omia kulkueita ylpeydellä. Uskaltaisivakto kiusaajat tehdä niin? Enpä usko!

Itse aloitin kepparit joskus 7-vuotiaana puukeppihevosilla, kävin jopa yhdet kisat silloisella hevostallillani. Harrastus ei silloin vielä ollut muuta kuin leikkiä, joka sitten kehittyi vuonna 2011 kesällä ensimmäisellä keppihevosleirilläni harrastukseksi. Siitä sitten se lähti! Keppihevoset olen tehnyt siitä lähtien itse varusteineen, toki muutaman ostettuna ja tilattunakin löytyy!

Tällä hetkellä tallissani asuu neljä kepparia aktiivisella käytöllä ja lisää on tulossa. Tallini hevosista jotkut on välillä tunneillani pyörimässä, kun taas toiset on kisaratsujani joita en anna muille ratsastettavaksi, toki poikkeuksia löytyy!

Kuten jo mainitsinkin minulta löytyy kisaratsuja joilla kisaan, tällä hetkellä en pysty kylläkään kisaamaan kovin paljoa polvivamman takia. Kilpailuja yritän järjestää parhaani mukaan milloin missäkin, jos saan kaverin mukaan järjestämään!

Keppihevosillani on vakituisia lomia kuin treenikausiakin. Kaikille olen tehnyt oman suunnitelman mitä ratsastan ja miten, sitten jää vain toteutus jäljelle! Parasta siinä onkin, kun onnistuu haluamassaan asiassa edes kohtalaisesti!

Harrastusta aloitteleville haluaisinkin sanoa, ettei saa lannistua, harjoittelemalla oppii ja sillä pääsee pitkälle!

Jenna, 14

Keppihevosharastuksen hyviä puolia on monipuolisuus, hyvät keppihevospiirit, on paljon kavereita jotka harrastaa myös keppareita sekä saa uusiakin ystäviä ja se on hyvää liikuntaa. Kädentaidotkin kehittyy valmistaessa keppareita ja niille varusteita. Huonoja puolia ei ole melkein ollenkaan, paitsi ehkä ne ihmiset ketkä eivät ymmärrä keppariharrastusta ja kiusaavat siitä.

Sain idean ruveta harrastamaan keppareita kun kaverillani oli pari sukkakepparia ja silloin se harrastaminen oli tosiaan vielä leikkimielistä. Sen jälkeen mulla oli vähän taukoa, mutta pari vuotta siitä aloin harrastamaan tavoitteellisesti, nytolen harrastanut n. 3 vuotta keppihevostelua.

Olen tehnyt suurimman osan keppareistani itse, mutta eiväthän ne mitään parasta laatua ole. Pari muuta kepparia olen ostanut muilta tekijöiltä ja varusteet teen aina itse. Minulla on tällä hetkellä kuusi kepparia, kolme hevosta ja kolme ponia.

Olen kilpaillut pari kertaa, mm. kavereiden järjestämissä kisoissa. En kisaa aktiivisesti, koska pelkään että unohdan radan, mutta jos kilpailen niin menen ainakin kürin. Itse en ole järjestänyt kisoja, mutta haluaisin ehkä tulevaisuudessa.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppihevosten kanssa?

Ratsastaa, eli esimerkiksi harjoitella kürejä, hyppiä ratoja tai muutenkin esteitä. Joskus käydään kavereitten kanssa maastossa laukkaamassa tai hyppäämässä maastoesteitä.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Ensinnäkin älä välitä kiusaamisesta, ja ole oma itsesi, löydä oma tyylisi, oletko este- , koulu- , vai kenttäratsastaja, päätät itse!

Milja, 11

Hyvät puolet on liikunta, käsityöt ja saa uusia kavereita. Se on niin monipuolista
Huonot puolet ovat, että aika monia kiusataan tämän harrastuksen takia.

Sain idean kun katsoin youtubea ja löysin keppari videon ja aloitin kepparit jo 2011, mutta en ollut niin aktiivinen silloin joten alotin niinsanotusti uusiksi 2014.

Heppoja en tee vielä itse , mutta varusteita kylläkin teen. Omistan neljä kepparia ja yksi on minulla ylläpidossa.
Olen itse järjestänyt  kahdet kisat ja kilpaillut olen aika paljon.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppareiden kanssa?

Ratsastaminen on lempiasia ja ratsastan jokaisen 3-4kertaa viikossa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Älkää välittäkö ja kuunnelko haukkujia, ne vain kerää huomiota. Jos esim. haluatte hypätä kepparin kanssa 100cm, niin harjotelkaa ja tehkää se!

Sanni, 13

Hyviä puolia keppihevosissa on ainakin hinta, keppihevosharrastus on todella halpaa. Keppihevosissa on myös mukavaa se, että niillä voi mennä vaikka 15 minuuttia ja voi lopettaa, kuin esimerkiksi ratsastuksessa pitää ratsastaa noin tunti vaikka ei olisi fiilistä. Huonoja puolia on kun keppihevosilla ei voi mennä talvella eikä sateella kunnolla.

Sain idean keppihevosten harrastamiseen 7 vuotiaana katsoessani kaverini ratsastustuntia ja aloitin ratsastamaan keppihevosilla. Ostin ensimmäisen keppihevosen kaupasta ja tein sille suitset itse, mutta nykyään teen kaiken itse jos teen. Omistan 3 keppihevosta.

Olen kisannut keppihevosilla Tampereen hevosmessuilla vuonna 2013, 2014 ja 2016. En ole itse pitänyt kisoja, mutta olen ollut ”assistentti” ystäväni keppihevoskisoissa eli olin järjestämässä niitä.

Tykkään kesäisin tehdä esteitä ja hyppiä niitä, korkein este minkä olen hypännyt on ollut keppihevosen kanssa n.70cm ja ilman n.90cm. Tykkään myös mennä oma keksimiä kouluratoja musiikin tahdissa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Kannattaa rohkeasti kokeilla. Ei kannata kuunnella mitä muut sanovat. Siitä alkaa tykkäämään pikkuhiljaa. Kukaan ei ole huono keppariratsastaja!

Iida-Maria, 11

Hyviä puolia on se että pääsee tekemään käsillä ja huonoja ei oikeestaan ole.

Mistä ja milloin sait idean aloittaa keppihevosharrastuksen?

Sain idean siitä, kun kaverini antoi minulle 7 vuotiaana synttärilahjaksi kepparin, sillä ratsastelin ja siitä se sitten alkoi.

Mä teen ite varusteita, mutta keppareita en osaa tehdä tai no en ole koskaan kokeillut, joten minä kyselen kavereiltani tilauksia. Omistan 5 keppihevosta, mutta minulle on tulossa yksi lisää.

Olen kilpaillut, mutta en ole itse kisoja järjestänyt niin nyt olisi järjestämäni kisat suunnitteilla.

Itse tykkään hypätä esteitä ja maastoilla keppareiden kanssa

Mitä haluaisist sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Että uskaltaisivat rohkeasti aloittaa, kun minä en uskaltanut aloittaa virallisesti, koska pelkäsin tulevani kiusatuksim mutta en tullut ja jatkoin tätä kyseistä harrastusta! Ei kannata siis jäädä miettimään mitä muut ajattelevat tästä harrastuksesta vaan tee sitä mitä sinä haluat!

Suomen Keppihevosharrastajat ry

Suomen Keppihevosharrastajat ry on syksyllä 2016 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa keppihevosharrastuksesta, toimia ”tien risteyksenä” harrastajakunnan sisällä ja järjestää aiheeseen liittyvää toimintaa. Aiemmin Suomen Keppihevosyhdistyksen nimellä toiminut järjestö on ollut olemassa 2000-luvun alkupuolelta asti ja sillä onkin takanaan hyvin värikäs historia.

Yhdistyksen suurin vuosittainen projekti on Keppihevosten este- ja kouluratsastuksen mestaruuskilpailut, jotka ovat kasvaneet vuosi vuodelta, tänä vuonna ne pidetään huhtikuun lopussa Tikkurilassa. Muuhun toimintaan kuuluu viralliset näyttelyt, rekistereitä ja koulutuksia.

SKHH ry:n periaatteita on ilmaisuus, vapaaehtoisuus ja yhdessä tekeminen, siksi suurin osa toiminnastamme tapahtuu netissä, jotta ne ovat mahdollisimman monien saatavilla riippumatta sitä, missä päin maata sattuu asumaan.

 

Bloggaajien nuoret hevoset osa 2

Tämä postaus on jatkoa edelliselle Bloggaajien nuoret hevoset osalle. Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, pääset sinne klikkaamalla TÄSTÄ.

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

SENNI VILANDER JA MIINA

  Serpentine’s Wilhelmiina ”Miina”. Miina on 5v shetlanninponitamma.

Miina valittiin pihatosta vähän vahingossa, kun etsimme siskoni
lapsille ponia. Itse en ollut Miinaa valitsemassa, mutta sen
käytöksestä huokui lempeys ja sellainen tietynlainen suloisuus, mikä
sitten oli äidin sydämen sulattanut. Ihana poni, joka onneksi
alkukankeuksien jälkeen kotiutui meille erinomaisesti.

Miina on nk. monikäyttöponi, joka toimii pääasiallisesti
näyttelyponina ja toivottavasti tulevaisuudessa jonkun
pikkuratsastajan ratsuna ja minun valjakkoponina.

 Miinan tavoitteet vuodelle 2017 on oikeastaan melko
näyttelypainoitteiset. Tänä vuonna on todella paljon meidän lähellä
rotunäyttelyitä ja lisäksi tavoitteena kiertää paljon mätsäreitä,
sillä haluan kannattaa myös epävirallisia näyttelyitä ja niiden
järjestäjiä! Lisäksi keväällä aloitamme valjakkovalmennukset Miinan
kanssa, joten mistä sitä tietää jos vaikka vielä tänä vuonna pääsemme
näyttämään jossain helpossa luokassa taitomme?

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

 Miina on ollut erittäin simppeli nuori. Se hoksasi kärryt
muutamalla kerralla, se ei ole ollut moksiskaan vaikka ratsastaja on
istunut kyydissä. Jalkojen nostamista jouduttiin alkuun
harjoittelemaan muutamia kertoja, mutta ensimmäinen kengitys oli jo
naurettavan helppo. Suitset opeteltiin hetkessä. Onkohan tämä ollut
liian simppeli shetlanninponi, kun tuntuu, ettei vielä ole ollut
ongelmia eikä niinkään hankalia harjoituksia tullut tehtyä?

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

Miina liikkuu vaihtelevasti 3-6 kertaa viikossa. Pääsääntöisesti
Miina saa liikkua omatoimisesti vapaana lenkillä, eli kun olemme
ratsastamassa esimerkiksi omilla hevosilla maastossa, Miina tulee irti
mukana. Tämä tosin toimii vain talvella, kesällä Miina kulkee narun
päässä, sillä makea ruoho houkuttelee possua syömään ja lenkkeily jää
sitten vähemmälle. Lisäksi Miinaa ajetaan, juoksutetaan sekä irti-
että liinassa ja poni käy myös maneesilla pomppimassa pieniä esteitä
ihan narun päästä. Ponin kohdalla ei oteta liikunnasta paineita, mutta
tärkeänä pidetään myös sitä, ettei se pääse lihomaan ylilihavaksi
kasaksi, sillä se ei missään nimessä ole tervettä, ei edes
shetlanninponille!

Miina on ollut vähän sellainen ”tehdään kun ehditään”-poni, mutta
silti se on oikein hyvällä mallilla. Meille 3-vuotiaana tullessaan se
ei osannut vielä mitään, mutta nykyään se kulkee mallikkaasti niin
kärryjen edessä kuin ratsastajankin kanssa. Paljon
maastakäsintyöskentelyä on tehty ja se on auttanut myös paljon muiden
oppimisten kanssa.

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

Nuorten kanssa on mielestäni tärkeää kuunnella sitä miltä se
hevonen tuntuu ja mikä on mieliala. Jos nuori on väsyneen oloinen tai
kyllästynyt, sen voi huoletta antaa olla kevyemmällä. Lisäksi
mielestäni nuoren kanssa on tärkeää se, että liikunta ja tekeminen on
monipuolista ja oikeista asioista palkitaan.

Sennin ja Miinan tekemisistä voitte lukea lisää Kisamatkalla-blogista

IIDA KUUSELA JA RUUTIN PEKKO

Ruutin Pekko, kutsumanimeltään Pekko on kirjava shetlanninponiruuna. Pekko on vuosimallia 2013  ja täyttää toukokuussa 4 vuotta.

Olin hoitanut Pekkoa ja sen emää siitä asti, kun Pekko oli 8 kuukauden ikäinen, ja myöhemmin Pekon kasvattaja tarjosi sitä minulle ostettavaksi. En edes ollut etsimässä itselleni omaa ponia, vaikka tottakai olin aina haaveillut sellaisesta. Harkitsimme Pekon ostoa pitkään, mutta lopulta päädyimme kuitenkin ostamaan sen elokuussa 2014 ponin ollessa vuoden ja 3 kuukauden ikäinen. Olin kesän aikana opettanut isäni kanssa Pekkoa kulkemaan narun päässä, ja halusin myöskin jatkaa ponin kouluttamista jatkossakin. Monesti sanotaan, ettei nuori ole paras valinta ensimmäiseksi hevoseksi, mutta voin sanoa, ettei se mielestäni pidä aivan paikkaansa. Pekko nimittäin oli aivan loistava valinta ensimmäiseksi ponikseni, sillä se on opettanut mulle todella paljon lisää hevosista ja niiden kouluttamisesta!

 Pekon kanssa olemme suuntautuneet ajopuolelle. Ajokoulutimme sen noin vuosi sitten, mutta varsinaista raviponia siitä ei kuitenkaan tule, sillä sen isäori ei ole jalostukseen hyväksytty. Emme ole antaneet tämän kuitenkaan haitata, sillä voin siitä huolimatta treenata sitä ja käydä se kanssa hiitttailemassa raviradalla.
Takoituksena olisi tehdä siitä myöskin ratsu, jos löytäisin sille sopivan ratsastajan, joka voisi auttaa koulutuksessa.

©Iida Kuusela

Meidän yhtenä tavoitteena tälle vuodelle on kehittyä ajamisessa entistä enemmän ja saada ponia lopettamaan turhat säätämiset. Olisi myös huippua päästä käymään useammin radalla haalimassa Pekolle lisää kokemusta uusista tilanteista.
Toinen tavoite olisi aloittaa Pekon ratsukoulutus, jotta sen liikutus saataisiin vielä monipuolisemmaksi. Sen selässä ollaan käyty muutaman kerran ja kokeiltu raviakin, ja ainakin tähän asti kaikki on sujunut hienosti. Itse en voi pituuteni vuoksi sillä mennä, mutta toivottavasti löytäisimme vuoden aikana sille osaavan ja oikeankokoisen ratsastajan.

©Iida Kuusela

Jokaisessa asiassa on toki ollut omat vaikeutensa, mutta onneksi Pekko on järkevä poni ja osaa käyttäytyä useimmiten hienosti uusissa tilanteissa. Eniten haastetta toivat kuitenkin kärryt, sillä niitä se pelkäsi aluksi todella paljon. Syynä oli se, että sille oli jäänyt kammo siitä, kun edellisenä kesänä kokeilimme kotona kärryjä sen perään ja Pekko säikähti niitä niin paljon, että juoksi useamman minuutin pihamme ympäri rinkiä. Seuraavana talvena tästä viisastuneena kysyimme apua ihmiseltä, joka oli aikaisemminkin ajokouluttanut hevosia, ja aloitimme kärryihin totuttamisen pikkuhiljaa puisten aisojen avulla.

©Olga-Maria Mäkinen

 Käyn liikuttamassa Pekkoa joka toinen päivä, eli 3-4 kertaa viikossa. Useimmiten ajan sillä, mutta vaihtelun vuoksi toisinaan myös juoksutan ja maastakäsittelen sitä sekä käyn pitkillä kävelylenkeillä.

Olemme oikeastaan edenneet lähes kaikessa melko hitaasti, sillä mielestäni nuoren hevosen kanssa ei kannata kiirehtiä missään, vaan edetä rauhassa hevosen ehdoilla ja antaa sille aikaa miettiä, mitä siltä halutaan. Varsinkin aluksi sekä perus- että ajokoulutuksessa etenimme rauhallisesti, mutta myöhemmin reipastimme tahtia, kun Pekko alkoi ymmärtämään asian paremmin.

 Nuoren hevosen kanssa pitäisi muistaa käyttäytyä itsevarmasti ja tietää mitä tekee.
Muista edetä rauhallisesti ja hevosen ehdoilla. Toistojen tekeminen on tärkeää.
Pyydä tarvittaessa apua sellaiselta, jolla on enemmän kokemusta nuorten hevosten kouluttamisesta.

©Iida Kuusela

Iida kertoo blogissaan Ajoponin Vauhdissa, enemmän Pekosta, itsestään ja kuinka he aikovat tavoitteensa saavuttaa.

Junnutiimi esittäytyy

Moikka! Tämä on nyt ensimmäinen Junnutiimin postaus. Monelle teistä on varmaan vielä vähän epäselvää, että mikä oikeastaan on tämä Junnutiimi? No, se tarjoaa kaikille alle 20 vuotiaille ihan omaa sisältöä vinkkipostauksista haastatteluihin! Pyrimme tarjoamaan myös mahdollisimman monipuolista sisältöä eri hevosurheilun lajien saralta, joten monelle pitäisi löytyä kiinnostavia ja uusiakin aiheita! Myös te lukijat voitte vaikuttaa sisältöön ja kuuntelemme kaikkia ehdotuksia. Jos haluat siis ehdottaa postausaiheita tai muuten vaan ideoida, laita sähköpostia osoitteeseen junnutiimi@playsson.net.

Meitä täällä Junnutiimissä on neljä 14-17 vuotiasta hevosbloggaajaa. Voisimme nyt kaikki esitellä itsemme.

Noora Paakki

Olen Noora, 17- vuotias heppatyttö Etelä-Suomesta, tarkemmin Lahdesta.  Tällä hetkellä suoritan Koulutuskeskus Salpauksessa kokkialan kaksoistutkintoa eli lukio-ja ammattiopintoja yhtä aikaa. Hevosharrastus vie tällä hetkellä koulun jälkeen suurimman osan vapaa-ajastani, mutta itse pidän tämän hetkisestä elämän tyylistäni, ainakin toistaiseksi. Hevostelun lisäksi pidän valokuvaamisesta, ruuanlaitosta, ulkoilusta ja lukemisesta.

© Jonna Lehtonen

Hevosharrastukseni lähti kokonaan alkuun äidin ansiosta. Suvullani on aina ollut hevosia ja tällä hetkellä äidilläni ja enollani on hevos- ja maanviljelytila Orimattilassa. Olen pienestä pitäen ollut hevosten ympäröimänä ja auttanut äitiä, vaikka aina en ole osannutkaan.  Vuonna 2013 aloitin ensimmäiset viralliset ratsastustuntini Okeroisten tallilla Hollolassa. Kävin pari vuotta säännöllisesti kerran viikossa tunneilla ja joskus otin satunnaisia este-ja koulutunteja lisää. Lopulta omat hevoset veivät voiton ja lopetin ratsastuskoulu elämän keväällä 2015.

Raviurheilun maailma aukeni minulle ratsastuskoulu uran loputtua ja edelleen sillä tiellä ollaan.  Lokakuussa 2015 alkoi minun ja tämän hetkisen valmennettavani, Esasiinan yhteinen taival. Toukokuussa aloitimme nollasta ja tällä hetkellä matka on kohti koelähtöä.  Äidin perheellä kaikki hevoset ovat olleet ravihevosia, joten myös tällä hetkellä tallissammme on omia ravureita kuusi, joten ravimaailma vei äkkiä mukanaan.  C-ajolupakurssille on tarkoitus mennä vielä jonain päivänä!

Aito Suomalainen– blogistani löytyy meidän menosta enemmän ja hevosen terveyteen ja ruokintaan liittyviä postauksia jossain vauheessa mahdollisesti hiitti-ja ravipäivistä koostepostauksia.

 

Veera Saarinen

Olen Veera, 17 vuotta täyttävä lukion ekaluokkalainen Mikkelistä. Lukio-opintojen lisäksi arkeani vauhdittavat suurelta osin hevosharrastus, lukuisat ystävät, ulkoilu ja liikunta. Olen persoona, joka tykkää tehdä ja pitää hauskaa, enkä jää juuri sadepäivinäkään sisälle murjottamaan. Rakastan matkustelua ja maailman näkemistä. Viihdyn myös vesiväreillä maalaten, ja siitä johtuen useimmat henkilöt kuvaavatkin minua hyvin luovaksi persoonaksi. Sanoja, jotka jollain tapaa liittyvät luonteenpiirteisiini voisivat olla myös positiivinen, itsepäinen, tarpeen tullen jopa suorasanainen, iloinen ja hauskanpidosta nauttiva ihminen.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Olen harrastanut ratsastusta säännöllisesti jo useiden vuosien ajan, eikä into hevosteluun ole vieläkään laantunut – päinvastoin, se taitaa vain kasvaa entisestään. Tallielämä on kuulunut päivittäiseen arkirytmiini jo vuodesta 2011 saakka, jolloin hankimme ensimmäisen oman hevosen. Disa-issikan kanssa opettelin lähes kaiken kantapään kautta, kun “kiltti opetusratsu” olikin ryöstävä, estekammoinen, lastausongelmainen ja pystyynhyppivä pikkuriiviö, joka teki ensimmäisistä vuosistani poninomistajana kaikkea muuta kuin helppoa. Ajan kanssa ongelmat kuitenkin selkiytyivät ja kilpailin 2013 kaudella harjoitus- ja seuratasolla parhaimmillaan 80-90cm luokkia sijoittuen.

Vuotta myöhemmin sain kokeneemman WPB-estetamma Saran, jonka kanssa pääsin etenemään hurjasti ratsastuksessa. Aloittelimme hyvää kilpailukautta ja tavoitteena oli nousta aluetason luokkiin, mutta onnettomuuden vuoksi suunnitelmat kariutuivat ja pian arki muuttuikin sairasteluiksi ja ikäviksi jalkavaivoiksi. Nyt poni jatkaa kevyemmällä käytöllä, nauttien kaikista muista pienistä yksityiskohdista, rennosta yhdessäolosta ja onnellisesta elämästä edelleen omistuksessani.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Hevoset asuvat omassa tallissa pihassamme. Disan ja Saran lisäksi mukaan mahtuvat nuori suomenpienhevosruuna Peetu, kaksi pitkäkorvaista aasikaverusta Daisy ja Lucia, sekä meillä tallipaikalla oleva Likka-poni. Omalla kotikentällä järjestämme pienimuotoisesti rataharjoituksia ja erityyppisiä tapahtumia. Kesälle 2017 luvassa on aasileiri, jonka toteutamme yhdessä Suomen Aasiyhdistyksen kanssa.

Tällä hetkellä suurin panostuksenkohteeni on kuitenkin oma, keväällä 4-vuotiaaksi kääntyvä ja parhaillaan ratsun uraa opetteleva Peetu-ruuna. Rivakka-Pehtoori on nimensä veroinen, mutta todella fiksu ja hyvätapainen nuori, jonka kanssa tavoitteet ovat paremman luokan harrastelun ja pienimuotoisen kisailun parissa. Meidän menosta ja muista edellä mainituista hevosista voi lukea tarkemmin Porkkanan voimalla -blogistani.

© Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Aiheina minua kiinnostavat mm. hevosten ruokinta, koulutus, nuoret hevoset, tallielämä, hevosten lihashuolto jne. Omien hevosten ansiosta myös yhä enemmän eri sairaudet ovat tulleet tutuiksi ja niiden seuraaminen sekä hoito ovat omalla tavallaan erittäin mielenkiintoisia.

Tulevaisuudessa toivon hevosharrastukseni säilyvän yhtä laadukkaana ja tärkeänä, mitä se tällä hetkellä on. Innolla odotan, mitä elämä tuo tullessaan. Toivottavasti pääsen toteuttamaan unelmiani, luomaan hyvää pohjaa aikuisuudelle ja pitämään ihanat, rakkaat hevosystävät aina vierelläni.

Pauliina Tasala

Olen 16-vuotias tyttö Tampereen seudulta, Hämeenkyröstä. Käyn peruskoulun viimeistä luokkaa, ja syksyllä onkin tarkoitus jatkaa lukioon.  Luonteeltani olen melko sosiaalinen, ja positiivinen,  enkä  jää murehtimaan epäonnistumisia liiaksi.

Olen harrastanut ratsastusta vajaa kahdeksan vuotta ratsastuskouluissa ja ennen sitä kävin puolisen vuotta ratsastamassa naapurin shettiksellä. Ratsastusharrastukseni lähti äidin ansioista, joka jo pienestä pitäen yritti saada minusta heppätyttöä. Tänä aikana olen ratsastanut vaihtelevasti. Alkuun tietysti sen yksi kerta viikkoon harrastusmaisesti, ja tällä hetkellä kuusi kertaa viikossa tavoitteellisesti. Nykyään ratsastus on minulle pikemminkin elämäntapa, kuin harrastus.

Niihaman poni Juippi.

Minulla on ollut myös kolme vuokraponia. Tai oikeastaan kaksi on ollut ja yksi on tällähetkellä.  Jokainen on opettanut todella paljon ja niiden ansiosta olen oppinut  taitoja, joita ei ratsastuskouluissa ehkä opi niinkään.  Esimmäinen vuokraponini  oli new forest -ruuna Topi, joka  oli mukava aluksi, mutta alkoi pukittelemaan  todella paljon. Sieltä tuli kyllä lennettyä enemmän, kuin näiden vuosien aikana yhteensä, mutta ainakin opin pysymään pukittelevan  ponin selässä.  Mainittakoon, että  kyseisen ponin pukit eivät olleet  mitään  pikkupukkeja. Tämän ponin kanssa pääsin kisaamaan  muutamia  oman tallin kisoja, ja kahdet  ulkopuoliset estekisat.

Toinen vuokraponini oli russ-tamma, jonka kanssa pääsinkin kisaamaan  vähän enemmän.  Kävin  myös jonkin verran  valmennuksissa.  Samalla siis  ratsastin  ratsastuskoulun poneilla tunneilla.  Kyseinen poni  oli  myös aika kaahari välillä, joten  siinä  oppi hyvin  pysymään kovaa menevän  ponin kyydissä ja hallitsemaan vauhtia.

Nykyään vuokraan  alkujaan villiä haflinger-ruunaa, Kuuta. Kuun kanssa käyn kaksi kertaa viikossa Niihama Ridingilla tunneilla, sekä näiden lisäksi vielä este-, sekä kouluvalmennuksissa. Kisaamme myös Kuun kanssa aktiivisesti etenkin esteillä. Tällähetkellä kisakorkeutemme on 80cm.

Olen vuokrannut Kuuta vajaa puolitoistavuotta, ja sinä aikana koen, että olen kehittynyt kaikkein eniten. Kuu on ollut myös ehdottomasti haastavin poni, jota olen ratsastanut. Alku Kuun kanssa oli todella vaikea, sillä vuokrauksen alussa se ei käytännössä osannut mitään. Matkan varrelle on siis mahtunut monta isompaakin ongelmaa, sillä Kuu oli todella säikky ja oma päätäntävalta oli liiankin suuri,  kun ratsastaja oli selässä.  Juuri näiden takia olen oppinut hurjasti ja tämä Kuun eteenpäinvieminen on ollut tavallaan, kuin nuoren hevosen kouluttamista. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin todella valoisalta, sillä viimein olemme saaneet selättyä yhden ison ongelman, ja näin pääsemme taas etenemään. Kaikki nämä  juontavat juurensa juurikin Kuun alkuperään, josta ehkä myöhemmin lisää.

Kuu

Kuun lisäksi minulla on tällä hetkellä osaomistuksessa oleva varsin persoonallinen shettis, Leenu. Leenu on vanha raviponi ja meidän onkin tarkoitus tehdä siitä se uudelleen. Olen menossakin suorittamaan kesällä Leenun kanssa P-ajoluvan ja tähtäimessä ovatkin uudet startit.  Välillä ohjelmaamme Leenun kanssa kuuluvat myös ratsastelut ja agilityjutut!

Minun blogini, eli raketillakuuhun, kertoo valmennuksista, kisoista ja arjesta muutenkin Kuun kanssa. Mukaan mahtuu onnistumisia, sekä epäonnistumisia.  Myös Leenun kanssa treenailut ja kuulumiset kuuluvat blogin sisältöön. Välillä teen myös videopostauksia.

 

Selma Kärkkäinen

Olen Selma, ikää löytyy 14-vuotta ja asun Pohjois-Karjalassa sijaitsevassa kaupungissa Lieksassa. Harrastan heppailun lisäksi valokuvausta, sekä tykkään touhuilla perheemme koirien kanssa.

Ratsastuksen aloitin esikoulussa ja ratsastin muutaman vuoden ajan tunneilla hyvin epäsäännöllisesti. Ratsastuskoulussa käymisen lopetin hiukan sen jälkeen kun sain ensimmäisen oman ponini, Nopan.

Noppa

Noppa on shetlanninponitamma, tällä hetkellä 11-vuotias varsin suloinen, mutta itsepäinen neiti. Muutama vuosi sitten kisattiin lähinnä ristikkoluokkia harjoituskisoissa ja treenattiin paljon esteitä, sillä kouluratsastus ei ole ikinä ollut meidän juttu. Minun osalta Nopalla ratsastus kuitenkin loppui kasvettuani pituutta. Nykyään Nopan kanssa ajellaan kotona ihan vain huvinvuoksi, sillä Noppa ei voi ylikorkeutensa takia kilpailla raveissa. Ajaminen ja poniraviurheilu ovat siis tällähetkellä lähellä sydäntäni. P-ajoluvankin suoritin elokuussa 2016 ja toivon mukaan pääsen kesällä ajamaan ensimmäisen startin ponilähdössä.

Nopan lisäksi perheellämme on kaksi muuta hevosta. Siskoni saksalainen ratsuponi Taneli on vuonna 2005 syntynyt ruuna, jolla käyn ratsastelemassa satunnaisesti. Taneli on ollut meillä jo aikaisemmin ylläpidossa, mutta ostettiin se omaksi vuonna 2015. Ansku puolestaan on lämminverinen ravihevonen, vuonna 2012 syntynyt tamma, joka on ollut meillä varsasta asti.

Taneli

Pinkki Pyörremyrsky nimistä blogia olen kirjoittanut vuodesta 2013 lähtien. Blogi pyörii pitkälti hevosten ja valokuvausharrastukseni ympärillä, mutta sillointällöin saatan kirjoittaa muistakin aiheista.

Tervetuloa seuraamaan Junnutiimiä!