Haastattelussa keppihevosharrastajat

Keppihevosharrastus on varsin hyödyllinen, hauska ja suosittu harrastus etenkin nuorten keskuudessa, mutta mitä siihen oikein kuuluu? Postaukseen on koottu muutaman 11-14- vuotiaan keppihevosharrastajan haastattelut, sekä esittely Suomen Keppihevosharastajat Ry :stä.

Jessica, 13

Keppihevosharrastuksen ehdottomasti parhaisiin puoliin kuuluu se miten melkein kaikki ovat kavereita. Useimmat tietävät toisensa, saa paljon uusia kavereita kisoista, kuten myös leireiltä. Harrastuksessa ei katsota ikää, ulkonäköä eikä mitä toinen osaa, kenellä on kalliimpi keppari saati kenellä taas rumin ja halvin. Päinvastoin, kaikki on kuin suurta perhettä! Niinkuin hyviä puolia on niin myös huonojakin löytyy, muttei läheskään yhtä paljoa. Huonotkin puolet voi kääntää hyviksi kunhan on asenne kohdillaan ja on varma tekemisistään. Esimerkiksi keppihevosharrastajia kiusataan aika usein, mitä sitten! On muillakin varmasti omia asioita mitä ei halua muiden tietävän, se on nössöä, kun taas me keppariharrastajat järjestämme omia kulkueita ylpeydellä. Uskaltaisivakto kiusaajat tehdä niin? Enpä usko!

Itse aloitin kepparit joskus 7-vuotiaana puukeppihevosilla, kävin jopa yhdet kisat silloisella hevostallillani. Harrastus ei silloin vielä ollut muuta kuin leikkiä, joka sitten kehittyi vuonna 2011 kesällä ensimmäisellä keppihevosleirilläni harrastukseksi. Siitä sitten se lähti! Keppihevoset olen tehnyt siitä lähtien itse varusteineen, toki muutaman ostettuna ja tilattunakin löytyy!

Tällä hetkellä tallissani asuu neljä kepparia aktiivisella käytöllä ja lisää on tulossa. Tallini hevosista jotkut on välillä tunneillani pyörimässä, kun taas toiset on kisaratsujani joita en anna muille ratsastettavaksi, toki poikkeuksia löytyy!

Kuten jo mainitsinkin minulta löytyy kisaratsuja joilla kisaan, tällä hetkellä en pysty kylläkään kisaamaan kovin paljoa polvivamman takia. Kilpailuja yritän järjestää parhaani mukaan milloin missäkin, jos saan kaverin mukaan järjestämään!

Keppihevosillani on vakituisia lomia kuin treenikausiakin. Kaikille olen tehnyt oman suunnitelman mitä ratsastan ja miten, sitten jää vain toteutus jäljelle! Parasta siinä onkin, kun onnistuu haluamassaan asiassa edes kohtalaisesti!

Harrastusta aloitteleville haluaisinkin sanoa, ettei saa lannistua, harjoittelemalla oppii ja sillä pääsee pitkälle!

Jenna, 14

Keppihevosharastuksen hyviä puolia on monipuolisuus, hyvät keppihevospiirit, on paljon kavereita jotka harrastaa myös keppareita sekä saa uusiakin ystäviä ja se on hyvää liikuntaa. Kädentaidotkin kehittyy valmistaessa keppareita ja niille varusteita. Huonoja puolia ei ole melkein ollenkaan, paitsi ehkä ne ihmiset ketkä eivät ymmärrä keppariharrastusta ja kiusaavat siitä.

Sain idean ruveta harrastamaan keppareita kun kaverillani oli pari sukkakepparia ja silloin se harrastaminen oli tosiaan vielä leikkimielistä. Sen jälkeen mulla oli vähän taukoa, mutta pari vuotta siitä aloin harrastamaan tavoitteellisesti, nytolen harrastanut n. 3 vuotta keppihevostelua.

Olen tehnyt suurimman osan keppareistani itse, mutta eiväthän ne mitään parasta laatua ole. Pari muuta kepparia olen ostanut muilta tekijöiltä ja varusteet teen aina itse. Minulla on tällä hetkellä kuusi kepparia, kolme hevosta ja kolme ponia.

Olen kilpaillut pari kertaa, mm. kavereiden järjestämissä kisoissa. En kisaa aktiivisesti, koska pelkään että unohdan radan, mutta jos kilpailen niin menen ainakin kürin. Itse en ole järjestänyt kisoja, mutta haluaisin ehkä tulevaisuudessa.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppihevosten kanssa?

Ratsastaa, eli esimerkiksi harjoitella kürejä, hyppiä ratoja tai muutenkin esteitä. Joskus käydään kavereitten kanssa maastossa laukkaamassa tai hyppäämässä maastoesteitä.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Ensinnäkin älä välitä kiusaamisesta, ja ole oma itsesi, löydä oma tyylisi, oletko este- , koulu- , vai kenttäratsastaja, päätät itse!

Milja, 11

Hyvät puolet on liikunta, käsityöt ja saa uusia kavereita. Se on niin monipuolista
Huonot puolet ovat, että aika monia kiusataan tämän harrastuksen takia.

Sain idean kun katsoin youtubea ja löysin keppari videon ja aloitin kepparit jo 2011, mutta en ollut niin aktiivinen silloin joten alotin niinsanotusti uusiksi 2014.

Heppoja en tee vielä itse , mutta varusteita kylläkin teen. Omistan neljä kepparia ja yksi on minulla ylläpidossa.
Olen itse järjestänyt  kahdet kisat ja kilpaillut olen aika paljon.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppareiden kanssa?

Ratsastaminen on lempiasia ja ratsastan jokaisen 3-4kertaa viikossa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Älkää välittäkö ja kuunnelko haukkujia, ne vain kerää huomiota. Jos esim. haluatte hypätä kepparin kanssa 100cm, niin harjotelkaa ja tehkää se!

Sanni, 13

Hyviä puolia keppihevosissa on ainakin hinta, keppihevosharrastus on todella halpaa. Keppihevosissa on myös mukavaa se, että niillä voi mennä vaikka 15 minuuttia ja voi lopettaa, kuin esimerkiksi ratsastuksessa pitää ratsastaa noin tunti vaikka ei olisi fiilistä. Huonoja puolia on kun keppihevosilla ei voi mennä talvella eikä sateella kunnolla.

Sain idean keppihevosten harrastamiseen 7 vuotiaana katsoessani kaverini ratsastustuntia ja aloitin ratsastamaan keppihevosilla. Ostin ensimmäisen keppihevosen kaupasta ja tein sille suitset itse, mutta nykyään teen kaiken itse jos teen. Omistan 3 keppihevosta.

Olen kisannut keppihevosilla Tampereen hevosmessuilla vuonna 2013, 2014 ja 2016. En ole itse pitänyt kisoja, mutta olen ollut ”assistentti” ystäväni keppihevoskisoissa eli olin järjestämässä niitä.

Tykkään kesäisin tehdä esteitä ja hyppiä niitä, korkein este minkä olen hypännyt on ollut keppihevosen kanssa n.70cm ja ilman n.90cm. Tykkään myös mennä oma keksimiä kouluratoja musiikin tahdissa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Kannattaa rohkeasti kokeilla. Ei kannata kuunnella mitä muut sanovat. Siitä alkaa tykkäämään pikkuhiljaa. Kukaan ei ole huono keppariratsastaja!

Iida-Maria, 11

Hyviä puolia on se että pääsee tekemään käsillä ja huonoja ei oikeestaan ole.

Mistä ja milloin sait idean aloittaa keppihevosharrastuksen?

Sain idean siitä, kun kaverini antoi minulle 7 vuotiaana synttärilahjaksi kepparin, sillä ratsastelin ja siitä se sitten alkoi.

Mä teen ite varusteita, mutta keppareita en osaa tehdä tai no en ole koskaan kokeillut, joten minä kyselen kavereiltani tilauksia. Omistan 5 keppihevosta, mutta minulle on tulossa yksi lisää.

Olen kilpaillut, mutta en ole itse kisoja järjestänyt niin nyt olisi järjestämäni kisat suunnitteilla.

Itse tykkään hypätä esteitä ja maastoilla keppareiden kanssa

Mitä haluaisist sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Että uskaltaisivat rohkeasti aloittaa, kun minä en uskaltanut aloittaa virallisesti, koska pelkäsin tulevani kiusatuksim mutta en tullut ja jatkoin tätä kyseistä harrastusta! Ei kannata siis jäädä miettimään mitä muut ajattelevat tästä harrastuksesta vaan tee sitä mitä sinä haluat!

Suomen Keppihevosharrastajat ry

Suomen Keppihevosharrastajat ry on syksyllä 2016 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa keppihevosharrastuksesta, toimia ”tien risteyksenä” harrastajakunnan sisällä ja järjestää aiheeseen liittyvää toimintaa. Aiemmin Suomen Keppihevosyhdistyksen nimellä toiminut järjestö on ollut olemassa 2000-luvun alkupuolelta asti ja sillä onkin takanaan hyvin värikäs historia.

Yhdistyksen suurin vuosittainen projekti on Keppihevosten este- ja kouluratsastuksen mestaruuskilpailut, jotka ovat kasvaneet vuosi vuodelta, tänä vuonna ne pidetään huhtikuun lopussa Tikkurilassa. Muuhun toimintaan kuuluu viralliset näyttelyt, rekistereitä ja koulutuksia.

SKHH ry:n periaatteita on ilmaisuus, vapaaehtoisuus ja yhdessä tekeminen, siksi suurin osa toiminnastamme tapahtuu netissä, jotta ne ovat mahdollisimman monien saatavilla riippumatta sitä, missä päin maata sattuu asumaan.

 

Emilia Tammisen blogissa painotutaan oman tallin ja kouluhevosen arkeen

Olemme ottaneet Junnutiimissä tavoitteeksi esitellä potentiaalisten nuorten bloggaajien blogeja tuoden mahdollisimman monelle muulle uutta ja mielekästä luettavaa. Samalla pääsemme syventymään hieman tarkemmin eri harrastustapoihin ja hevosurheilun lajeihin haastattelemalla bloggaajia heidän omista aihepiireistään.

Tällä kertaa bloginostoihin ja Junnutiimin haastatteluun on päätynyt Laukkapiruetteja-blogi, jonka kirjoittaja Emilia Tamminen, 16, on oman tallin ja hienon kouluhevosen omistava ratsastaja.

Esittele itsesi ja hevosesi?

Olen Emilia Tamminen, 16-vuotias ensimmäisen vuoden merkonomiopiskelija. Olen harrastanut ratsastusta ihan pienestä pitäen, sillä meillä on aina ollut omia hevosia. Tämän hetkinen hevoseni, Gotika, lempinimeltään Gika, on ensimmäinen oma hevoseni. Aiemmin minulla on ollut ainoastaan shetlanninponi, joka edelleen asuu meidän omassa tallissamme.

Gika on 18-vuotias Latvialainen puoliveritamma, jolla on aiemmin kilpailtu koulua vaativissa luokissa. Minulle Gika on kuitenkin ollut ennemminkin oppimestarina ja sen kanssa ollaan näiden 2,5 vuoden aikana opittu paljon. Gika on luonteeltaan tosi kiltti ja rauhallinen ja se pyrkii miellyttämään ratsastajaa. Välillä kuitenkin ratsastaessa Gika ei ymmärrä ihan kaikkea, mitä siltä vaadin, kun se alkaa tekemään jotain omia liikkeitä. Gika on tosi kiva hevonen myös siinä mielessä, että vaikka mulla menisi aikaa koulunkäyntiin, ja jäisi sitä mukaan hevoselle vapaapäiviä, niin pystytään hyvin ns. jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kerro hieman blogistasi Laukkapiruetteja?

Aloitin blogini kirjoittamisen syyskuussa 2015. Alussa blogissani oli selkeitä aihepostauksia, mutta nykyään se kertoo aikalailla minun ja Gikan arjesta ja treeneistä. Välillä heppajuttujen seasta löytyy myös lifestyle -tyyppisiä kirjoituksia. Pyrin kuitenkin kirjoittamaan omassa elämässäni tapahtumia juttuja ja muitakin kuulumisia, vaikka hevoset ovatkin suuressa osassa elämääni.

Mikä on paras postaus blogissasi?

En osaa sanoa parasta postausta, sillä en sellaista vielä ole kirjoittanut, mutta parhaimpia ovat kuitenkin Ratsastuskypärän käytöstä, Miten Pumpulin kanssa menee ja Epäonnistuneet kisat 7.8..

Mitkä seikat mielestäsi tekevät hyvän blogin? Mitä blogeja itse luet?

Mielestäni hyvä blogi on sellainen, johon tulee postauksia säännöllisin väliajoin. Tykkään myös, jos ulkoasuun on edes hieman panostettu ja ulkoasua vaihdellaan esimerkiksi vuodenajan mukaan. Tekstin täytyy olla selkeällä fontilla, helppolukuista ja sujuvaa. Luen itse blogeja vähän laidasta laitaan, sillä useimmista blogeista saa ideoita ja inspiraatiota omaan blogiin.

Millaista on arki oman tallin parissa?

Arki oman tallin parissa on aika sujuvaa, mutta tietysti välillä raskasta, sillä hevoset on aina pakko hoitaa, vaikkei itseä huvittaisi. Meillä äiti tekee lähes aina aamutallin ja vie hevoset ulos. Karsinoiden siivoaminen viikolla on usein myös äidin hommaa, mutta viikonloppusin yleensä minä siivoan ne. Minä yleensä hoidan hevoset sisälle ja teen iltatallin. Oma talli on siitä kätevä, ettei tarvitse lähteä mihinkään kauas, että pääsee tallille. Omat haasteet tuo kuitenkin esimerkiksi se, ettei voi noin vaan lähteä mihinkään lomamatkalle ennen kuin on saanut luotettavan henkilön hoitamaan hevosia.

Mikä sai sinut kiinnostumaan ratsastuksesta?

Olen aina ollut kiinnostunut ratsastuksesta, välillä vähemmän ja välillä enemmän. Tämän hetkinen kiinnostus on kyllä ihan hevosen ansiota, sillä ilman Gikaa en varmaan enää ratsastaisi, vaan harrastaisin jotain muuta. Alunperäinen kiinnostus ratsastukseen on tullut todennäköisesti äidiltä ja tämänhetkinen sitten Gikan mukana, sillä hevosessa oli alkuun niin paljon haastetta, että halusin oppia ratsastamaan sitä ja aina kun olen oppinut uutta, olen kiinnostunut lisää ratsastamisesta ja oppimisesta.

Mikä on mielestäsi parasta hevosharrastuksessa?

Parasta hevosharrastuksessa on se, että pystyy luottamaan ja tekemään yhteistyötä suuren eläimen kanssa. Se on myös parasta, että vaikka olisi kuinka huono päivä, niin hevosen nähdessä tulee hyvä mieli.

Miten treenaat kouluhevosesi kanssa?

Gikan ja minun treenaamiseen kuuluu perus kenttätyöskentelyn lisäksi maastoilua, käyntityöskentelyä ja rennompaa menemistä esim. sänkipellolla. Kentällä tehdään vaihtelevasti aika perusjuttuja käynnistä väistöihin ja taivutuksiin. Omatoimisesti menen usein kaikissa askellajeissa ja yritän saada sekä itseni että hevosen tyytyväiseksi tekemisestä. Teemme myös usein sellaisia tehtäviä, joita on kouluohjelmissa, joihin voisimme osallistua. Käydään välillä ns. tarkistamassa tilanne valvovan silmän alla, mutta meille hyvää valmentajaa en vielä ole löytänyt, mutta ehkä sellainenkin jostain joskus ilmestyy. Käyntityöskentelyssä tsekkaan ihan perusjuttuja ja kiinnitän siinä huomiota yleensä omaan istuntaani ja vaikutukseeni hevoseen. Maastoilu ja ilman satulaa meneminen yms. on taas vaihtelua ja mielenvirkistystä kaiken kentällä menemisen ohella.

Mitä tavoitteita sinulla ja hevosellasi on vuodelle 2017?

Tänä vuonna tavoitteena on päästä menemään ensimmäiset kisat Gikalla ja saada puhtaita ratoja. Myös erilaisten valmentajien silmän alle meneminen ja hyvän valmentajan löytäminen on yksi tämän vuoden tavoitteista.

Lue lisää Emilian ja Gikan elämästä Laukkapiruetteja-blogista.

Bloggaajien nuoret hevoset osa 3

Tämä postaus on Bloggajien nuoret hevoset- sarjan viimeinen osa. Jos et ole jo lukenut edellisiä postauksia pääset osaan 1 TÄSTÄ ja osaan 2 TÄSTÄ.

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

SENNI VILANDER JA HERKKU

Suomenhevosori Häyrilän Herkules ”Herkku”, 4v

 En ollut itse valitsemassa Herkkua, ja Herkku olikin sellainen
pieni ”vahinko ostos”. Vuonna 2015 kuninkuusraveissa Joensuussa
Isäpuoleni ja kummisetäni päättivät vain extempore huutaa varsasta ja
lopulta se päätyikin sitten meille. Erinomainen huutokauppa ostos se
kyllä on ollut, en valita vaikken valitsemassa sitä ollutkaan!

Ravuriksi tarkoitus, mutta jos juoksu ei maistu niin ratsuksi.

©Senni Vilander

 Nyt nelivuotiaakse kääntyneen Herkun kanssa tavoitteena on saada
ensin ravi kunnolla toimimaan ja jos valmennus alkaa tuottamaan
tulosta ja hevonen tuntuu hyvältä, niin keväällä olisi tarkoitus
juosta koelähtö. Jos kuitenkaan ei kaikki mene ihan niin
käsikirjoitusten mukaan, koelähtö juostaan sitten kun hyvältä alkaa
ravi tuntumaan. Kaudella 2017 Herkku myös opiskelee enemmän ratsun
saloihin ja etenkin irtohyppääminen tulee olemaan melko olennaisena
osana orin arkea.

Herkku on luonteeltaan todella kiltti ja ”helppo” ori ja se oppii
uudet asiat käden käänteessä. Samalla se on kuitenkin sellainen
orimainen jullikka, joka oppii niin huonot kuin hyvät tavat hetkessä.
Ei taida orin kanssa ollut yhtä erinäistä vaikeaa oppimista, mutta
joka ikinen kerta edelleen painitaan sen kanssa, pitääkö aina olla
nyppimässä hihasta tai testailemassa vähän rajoja. Sellaista
nuorekasta orimaista jääräpäisyyttä, joka varmasti ajan kanssa
pienenee, mutta kokoajan vielä tälläkin herkellä koettelee hermoja.
Mutta tosiaan yksittäistä vaikeaa asiaa on todella vaikea sanoa!
Toinen mainitsemisen arvoinen voisi tietenkin olla kärsivällisyys,
mikä helposti nuorella menevällä orilla saataa joskus olla kortilla,
mutta tämäkin saatii ajan kanssa hallintaan.

©Pilvi Vähämäki/ http://pilvipisara.kuvat.fi

Herkun kanssa on ollut todella hankalaa välillä löytää oikeanlaista
tasapainoa ja tarkkaa liikuntamäärää per viikko. Koska Herkku kasvoi
vielä korkeutta ja nivelpintoja vielä pitkälle kolme vuotis syksyllä,
mentiin todella paljon viikottain sen mielialan mukaan. Nyt kun orin
kasvu tuntuu – taas hetkeksi ainakin – rauhoittuneen, liikutetaan sitä
noin 3-6 kertaa viikossa, riippuen mitä se tekee. Yleensä sillä on
viikossa 2-3 reipasta juoksupäivää (yleensä painavilla kärryillä,
rata/hiittipäivinä kevyillä kärryillä), yksi kävelypäivä (painavilla
kärryillä) ja loput päivät vaihtelevasti maastakäsin, irtojuoksuttaen,
ratsain, irtohypyttäen.. Aina vähän nuoren olemusta ja jaksamista
seuraten.

 Herkun kanssa on edetty ihan normaalihkoa tahtia, se on nuorena
ajo-opetettu kasvattajallaan, on käynyt eri radoilla. Kolmevuotis
keväällä ensimmäisen kerran käytiin ratsastajan kanssa selässä ja nyt
nelivuotis keväällä tarkoitus edetä molemmilla aloilla. Tietenkin
olemme tällä hetkellä vähän enemmänkin ”jäljessä” mitä voisi olla,
mutta olemme halunneet antaa Herkun kasvaa rauhassa ja saada sitä tätä
kautta ehkä vieläkin kestävämpi käyttöhevonen.

©Senni Vilander

 Mielestäni ehdottomasti paras vinkki ainakin suomenhevosten kanssa
on se, että antaa niiden rauhassa kasvaa! Jokainen hevonen kasvaa omaa
tahtiaan ja selkeästi niiden hitaammin kasvavien kohdalla on
mielestäni tärkeää se, ettei niitä pistetä liian nuorena ja vielä
nivelet ja lihakset kehittymättöminä tekemään liian vaikeita asioita.
Toki nuoreltakin pitää vaatia ja sen kanssa pitää treenata, mutta se,
että mielestäni on todella tärkeää tarkkailla nuoren hevosen
jaksamista ja pieninkin muutos on syytä ottaa vähän tarkempaan
tarkkailuun.

LIISA TIIITOLA JA POUTAPÄIVÄN AATOS

Hevoseni on 27.4.2016 syntynyt suomenhevosori Poutapäivän Aatos (I.Pätkä-Jätkä EI. Jaava)

Aatos päätyi minulle puolivahingossa. Se on siis oman orini jälkeläinen ja puhuimme Aatoksen emän astutuksen yhteydessä puolivitsillä siitä, että jos tuleva varsa on ori, haluan sen itselleni. Ja orihan sieltä sitten lopulta syntyi. Näin Aatoksen ensimmäistä kertaa sen ollessa kolmen päivän ikäinen ja rakastuin heti, se oli aivan kopio isästään. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Aatos muutti emänsä kera meille laidunkaudeksi ja jäi lopulta tänne. Ikinä en ole yhtään hevosta näin alusta asti saanut tuntea, ja välillemme muodostunut side onkin tästä syystä todella erityinen.

Aatoksen kanssa meidän on tarkoitus suuntautua ratsupuolen hommiin, lähinnä siksi, että itse olen täysin ratsuihminen. Toki haluan, että Aatos opetetaan ajolle, sillä ajaminen on ihan loistavaa oheisliikuntaa myös ratsuille. Haaveissa olisi tähdätä suomenhevosten Kasvattajakilpailuun ja sen jälkeen jatkaa uraa kouluhevosena. Toki hyppäämistäkään ei sovi unohtaa ja mikäli Aatos osoittaa sillä puolella lahjoja, niin toki sitäkin kehitetään. Ja myönnettäköön, että omistajalla olisi kova hinku myös kilpailla kenttäratsastuksessa.

Vuonna 2017 tavoitteenani on tutustuttaa Aatos ”isojen hevosten” maailmaan. Eli opetella arkisia asioita, esimerkiksi kuolaimiin ja suitsiin tutustumista, trailerissa matkustamista, irtohypytystä ja muuta mukavaa. Toki tulee muistaa, että Aatos on vasta vuotias, eli se tarvitsee hurjasti myös lepoa ja aikaa olla lapsi. Virallisina tavoitteina meillä on myös 1.v varsanäyttelyt , joita ennen olisi mukava vaikka pyörähtää match showssa harjoittelemassa!

Ihan hirveästi tämän ikäiselle varsalle ei ole tullut opetettua asioita, ja kaikki opetetut asiat se on omaksunut todella helposti. Kavioiden nostamisessa tai vuolemisessa ei ikinä ole ollut ongelmia, eikä taluttamisessa tai harjaamisessa. Aatos jopa oppi hyppäämään porkkanan voimalla pyynnöstä ;). Mutta jos nyt joku asia on pakko keksiä, niin Aatos karkasi jo kolmen päivän ikäisenä sähkölangoista, eli lankojen kunnioittaminen vaati hieman harjoitusta.

Vuotiasta ei sen kummemmin liikuteta, mutta noin kolme kertaa viikossa irtojuoksutan sen yhdessä sen parhaan ponikaverin ja isänsä kanssa. Tämä irtojuoksutus on vain ekstraa tavallisen tarhailun ohella, sillä kentällä vapaana juokseminen on hurjan kivaa kerta toisensa jälkeen.

Opetuksen kanssa olen edennyt rauhassa. Toki Aatos osaa kaiken mitä sen ikäisen kuuluu, eli kävellä nätisti riimussa, seistä paikallaan käytävällä (molemmin puolin kiinnitettynä ja yksin tallissa) ja nostaa kaviot ja olla nätisti vuolussa. Mutta turhaa kiirettä emme ole pitäneet, emmekä tule pitämään, sillä nuoren kanssa kiirehtiminen johtaa harvoin haluttuihin tuloksiin.

Minun ykkösvinkkini nuoria hevosia ratsastaneena ja sivusta seuranneena on maltti tekemisessä. Vaikka nuori olisi kuinka lahjakas mallioppilas, ei kannata kiirehtiä. Hiljaa hyvä tulee! Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää rakentaa nuorelle vahva itseluottamus ja viedä se vain sellaisiin tilanteisiin joihin se on valmis. Vaikeustasoa ehtii sitten nostaa vanhempana, kun takana on huolellinen perustyö. Ja se pitää myös muistaa, ettei nuorta voi koskaan kehua liikaa!

Liisa kirjoittaa blogia Minä ja Pätkis, jossa hän kertoo enemmän Aatoksesta ja tämän touhuista kohti kisakenttiä. Aatoksen isä Pätkä-Jätkä seikkailee myös blogissa, ehkä vähän ahkerammin tällä hetkellä, kuin poikansa. Mukaan touhuihin mahtuu myös 10- vuotias tamma Pikku-Tarkka.

Tämä postaus oli Bloggajien Nuoret hevoset- postausarjan viimeinen osa ja todella toivomme, että tykkäsitte sarjasta. Haluaisitteko, te lukijat lukea postausarjoja enemmän, ja jos haluatte niin millaisia?

Bloggaajien nuoret hevoset osa 1

Monet hevosihmiset mieltävät nuoren hevosen isoksi ja haastavaksi projektiksi, varsinkin nuorelle ja kokemattomalle juniorille. Päätimme junnutiimin osalta ottaa selvää bloggaajilta, joilla nuoria hevosia on, että millaista on nuoren hevosen opetus ja mitä näiden hevosten elämään kuuluu. Kokosimme erirotuisten ja ikäisten hevosten ja ponien omistajien haastatteluista kolme erilllistä postausta, joista tämä on ensimmäinen.

©Merja Mäkinen

KAISA MÄÄTTÄNEN JA BUENA CHICA

Minulla on nelivuotias muulitamma Muuli, joka on viralliselta nimeltään
Buena Chica. Muuli on hevostamman ja aasiorin jälkeläinen ja Muulin emä on
P.R.E -rotuinen hevonen, eli kai sitä voisi sanoa PRE muuliksi.

Muulista on tarkoitus tulla jokapaikanhöylä, jolla voi siis harrastaa vähän
kaikkea. Virallista ravuria siitä ei saa, mutta olen hankkinut jo
koppakärryt joten ehkä jossain vaiheessa sillä voi ajaakin. Ensisijaisesti
toivon siitä luotettavaa maastoratsua ja haaveilen dressagemuulista.

Muuli on ikäisiään hevosia jäljessä ja paljon, koska aloitin sen kanssa
ihan nollasta kun se tuli minulle kolmivuotiaana. Aloitimme ihan siitä, että
ihminen saa koskea ja ottaa kiinni. Tavoitteet vuodelle 2017 ovat siis aika
pieniä, mutta toivon että pääsisin ratsastamaan sillä jo ihan sujuvasti
kentällä ja maastossa ja että saisin kärryt perään edes talutettuna.
Osallistun sen kanssa heinäkuun lopussa Piet Nibbelinkin kurssille oppimaan
lisää muulinkäsittelyä ja heti sen jälkeen Aasileirille, jossa meillä on
muun muassa agilitykoulutusta. Vien sen myös ELMA messuille marraskuussa.
Tarkoitukseni on siis saada siitä myös vedenpitävä messumuuli, jonka hermot
eivät petä tiukissakaan tilanteissa.

©Kaisa Määttänen

Kun mietin että mikä oli haastavinta tai vaikeinta opettaa Muulille, niin
toisaalta ei mikään ja toisaalta ihan kaikki. Se on lopulta oppinut kaiken
mitä on tähän mennessä tarvinnutkin, kunhan vain olen osannut opettaa.
Käytän todella paljon ruokapalkkiota, ja ilman sitä Muuli ei todellakaan
olisi edennyt näin pitkälle. Muuli näkee maailman ja asiat jotenkin ihan
eri tavalla kuin hevonen ja aasi, vaikka muulien pitäisi muistuttaa näitä.
Jokainen muuli on tietenkin erilainen, mutta minun muulini
itsesuojeluvaisto on huippuunsa viritetty eikä se asettaudu mihinkään
vaaraan. Onneksi sen ruuansulatusvaisto on myös huipussaan ja kauraa
tarjoamalla se suostuu moniin juttuihin.

 Ratsastuspuolella jäimme syksyllä siihen tilanteeseen että Muuli tempoi ja
loikki liinassa minkä ehti enkä uskaltanut toisaalta ratsastaa kentällä
ilman liinaa. Eli siinä tulee olemaan vielä paljon haasteita ja korjattavaa.

 Käyn talilla nyt talviaikaan 3-4 kertaa viikossa. En varsinaisesti
”liikuta” Muulia juuri koskaan, vaan teen sen kanssa kaikenlaista. Saatan
opettaa samalla kertaa jotain temppua tai asiaa, raspata kavioita,
juoksuttaa viisi minuuttia tai käydä kävelyllä sen kanssa. Inhoan
ajatustakin siitä, että minun pitäisi ”liikuttaa” sitä, eli saada se vain
ottamaan askeleita ja hikoamaan. Ennemminkin aktivoin sitä aina tallilla ja
Muulille jo puomien yli juoksuttaminen on aika uusi asia.

©Kaisa Määttänen

Muuli oli siis tullessaan sillä tasolla, ettei se antanut koskea tai
antanut kiinni, joten todella pitkään käsittelin sitä vain tarkoituksena
saada se toimimaan arjessa, eli asioita joita 1-2-vuotiaan pitäisi osata.
Olen siedättänyt sitä erilaisiin asioihin ja olen tällä hetkellä todella
tyytyväinen siihen, että voin valjastaa ja varustaa sen kun se on vapaana
tarhassa ja se seisoo paikoillaan. Haluan että Muulilla on koko ajan kivaa
tehdä hommia, ja se onkin aina mielellään mukana ja tulee vastaan tarhasta.
Koska tällaisista muuleista ei minulla ole vertailukohtaa, en osaa sanoa
kuinka nopeaa tai hidasta eteneminen on ollut. Mutta olihan se satulassa
ensimmäisen kerran kolmivuotiaana eli ihan ajallaan.

 Minulla ei ollut juurikaan kokemusta nuorista ennen tätä, mutta suosittelen
kaikkia kuuntelemaan omaa nuorta ja miettimään että onko se valmis jo
seuraavalle tasolle vai pitääkö edelleen kerrata jo opittuja asioita.
Kiirehtimällä ei päästä mihinkään vaikka ikäluokkakilpailut
kuumottelevatkin. Nuorten pitää tykätä kaikesta mitä ne tekevät, jos ne saa
motivoitumaan ruokapalkalla, niin sitten sitä käytetään! Omani kanssa olen
halunnut tehdä alusta asti asioita monipuolisesti, eli yhtenä päivänä
hieman juoksutusta, sitten temppuja, agilityä, maastokävelyä ja ehkä
ratsastajaan totuttamista. Kun pidetään ne kiireisinä, eivät ne ehdi keksiä
omaa kivaa eivätkä toisaalta tylsisty jos tehdään aina vain samaa. Aika
moni vain ratsastaa ja unohtaa muun tekemisen siinä vaiheessa kun hevonen
on tarpeeksi vanha toimimaan ratsuna.

©Kaisa Määttänen

 Muulin hankinta hevosen tai aasin sijaan oli jo pitkään mielessä. Tiesin
etten hevosta tulisi missään nimessä ostamaan ja aasikin oli vähän siinä ja
siinä. Kun lopulta sain säästettyä reilusti rahaa ja muulinhankinta oli
mahdollista, en käynyt missään muulivälittäjällä kokeilemassa muuleja.
Tiesin että Espanjassa ja Saksassa on tarjontaa ja lopulta Espanjasta
löytyi kaksi muulisisarusta joista toinen lopulta tuli minulle. Tämän piti
olla osaavampi kuin sen toisen.

Kaisan ja Muulin elämästä voitte lukea lisää  Muuliprojekti-blogista.

©Ella Tikkanen

ELLA TIKKANEN JA PYSTEN PRINSSI

Pysten Prinssi ”Prinssi”, 8kk, suomenhevonen

Tulevaisuudessa Prinssistä on tarkoitus tulla ratsu, mutta sitä ennen se pääsee harjoittelemaan liikkumista myös kärryjen edessä. Ravuria Prinssistä ei luultavasti tule, mutta ei sekään vielä varmaa ole…

Alkuvuoden Prinssi saa elää varsan elämää ja leikkiä suurimman osan ajasta tarhakaverinsa kanssa. Lisäksi harjoittelemme kaikenlaisia perusjuttuja, kuten käytävällä seisomista, harjausta, kavioidenputsausta, taluttamista, jne. Välillä käymme myös maastossa virkistämässä mieltä, ja keväällä Prinssi saa totutella suitsiin ja ajovaljaisiin. Ennen kesälaitumelle lähtöä pääsemme toivottavasti harjoittelemaan myös ohjasajoa ja trailerilla matkustamista. Kesällä Prinssi menee orivarsalaitumelle, missä se saa riehua toisten orien kanssa ja oppii samalla käyttäytymään laumassa. Sieltä palattuaan alamme totutella pikkuhiljaa kärryihin ja loppuvuodesta pääsen toivottavasti jo ajamaan Prinssillä lyhyitä lenkkejä. Tavoitteenamme on siis, että vuoden lopussa Prinssi on hyvin käyttäytyvä orivarsa, joka osaa kulkea myös kärryjen edessä.

©Ella Tikkanen

Prinssi on ollut aina melko fiksu varsa ja se oppii uudet asiat nopeasti. Toisten hevosten seurassa Prinssi tekee melkein mitä vain, paitsi silloin, kun kyse on pelottavista puomeista. Tähän mennessä haastavinta onkin ollut saada Prinssi ylittämään puomit, jotka ovat sen mielestä pieniä poneja syöviä hirviöitä. Metsässä Prinssi loikkii mielellään kaatuneiden puiden yli, mutta kentällä se kiertää värikkäät puomit kaukaa.

Suurimman osan ajastaan Prinssi saa viettää tarhassa kaverin kanssa leikkien. Sen lisäksi se pääsee joskus kentälle juoksemaan tai harjoittelemaan erilaisia maastakäsittelyjuttuja. Ainakin kerran viikossa Prinssi pääsee myös metsäretkelle äitinsä kanssa ja joskus saatamme lähteä vähän pidemmällekin tutkimaan uusia maastoja. Keskimäärin Prinssi saa liikuntaa muutamana päivänä viikossa tarhassa riehumisen lisäksi.

©Ella Tikkanen

Perusjuttujen kanssa olemme edenneet melko nopeasti. Prinssi sai esimerkiksi jo ensimmäisenä päivänään riimun päähänsä ja parin viikon ikäisenä aloimme harjoittelemaan talutusta. Pienenä Prinssi sai opetella myös nostamaan kavionsa ja seisomaan paikoillaan harjauksen ajan. Syksyllä se opetteli seisomaan käytävällä ja nyt kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat Prinssin seistessä nätisti käytävällä. Harjoituskerrat olemme pitäneet alkuun lyhyinä ja kehuneet heti, kun Prinssi tekee oikein. Siitä olemme sitten pikkuhiljaa nostaneet vaatimustasoa ja pidentäneet harjoituskertoja. Seuraavaksi alamme varmaan totuttamaan Prinssiä suitsiin pienissä pätkissä, minkä jälkeen se saa tutustua ajovaljaisiin. Varusteiden tultua tutuiksi siirrymme ohjasajon pariin. Ajo-opetuksen kanssa aiomme edetä hitaasti, mutta varmasti.

Nuorten hevosten kanssa tulisi käyttää paljon ääntä ja kehua mahdollisimman paljon.  Eteneminen asiasta toiseen kannattaa tehdä mahdollisimman rauhallisesti ja hevosta kuunnellen pienissä pätkissä.  Kaikenlainen puuhailu nuoren kanssa pidettävä myös molemmille osapuolille mieluisena.  Luottamuksen parantamiseksi ja molemminpuoleisen luottamuksen säilymiseksi kannattaa viettää hevosen kanssa aikaa myös harjoittelun lomassa. Nuori hevonen saattaa kyllästyä yhteen juttuun tosi nopeasti, joten tekemisen täytyisi olla monipuolista.

©Ella Tikkanen

Prinssi on minulle rakkaan hevosen jälkeläinen ja se on myös ensimmäinen oma kasvattini. Olen päässyt seuraamaan sen kehitystä alusta alkaen ja siitä on tullut todella tärkeä hevonen minulle, vaikka syntymästä ei ole kulunut edes vuotta. Lisäksi Prinssin luonne on ihana, eikä ulkonäkökään sen hassumpi ole.

Ellan, Prinssin ja Prinssin emän touhuja voi lukea lisää Ellan blogista.