Rotuesittelyssä shetlanninponi

Shetlanninponit eli shettikset ovat alunperin kotoisin Iso-Britanniasta, tarkemmin Shetlannin saarilta. Shetlanninponi on pieni, mutta siitä huolimatta erittäin sitkeä ja vahva ponirotu, siispä sitä on käytetty ennenvanhaan esimerkiksi kaivosponina. Shetlanninponien rotumääritelmän mukaan niiden säkäkorkeus saa olla korkeintaan 107cm, mutta ihannekokoa korkempiakin yksilöitä on olemassa. Säkäkorkeudeltaan alle 86cm olevia poneja kutsutaan minishetlanninponeiksi.  Shettikset soveltuvat harrastekaveriksi niin aikuisille, kuin lapsillekin moneen eri käyttötarkoitukseen. Shetlanninponi onkin Suomen yleisin ponirotu.

Ossi, kuva © Tuuli Jääskeläinen, tuulifer.kuvat.fi

Pieniä Kavioita -blogin kirjoittaja Tuuli kertoi meille millaista shetlanninponin omistaminen  on.

Esittele itsesi ja hevosesi?

Olen Tuuli, 23 vuotta täyttävä nainen Kotkasta. Minulla on tällä hetkellä neljä omaa shetlanninponia, ruunat Pikkuvirran Braamer ja Pikkuvirran Elmer, sekä orit Goldberry’s Swish Tail ”Ossi” ja Olkijoen Osmo ”Pena”. Ensimmäinen poni joka minulle tuli oli Braamer ja se saapui minulle loppukesästä 2012. Sen tullessa aloin kirjoittamaan ensimmäistä poniblogiani, joka vajaan vuoden päästä vaihtui nykyiseen blogiini.

Ponit vasemmalta oikealle: Braamer, Elmeri, Pena Kuva © Tuuli Jääskeläinen, tuulifer.kuvat.fi

Miksi hankit itsellesi juuri shetlanninponeja?

Shetlanninponit tulivat elämääni puolivahingossa. Olin tutuillani yökylässä ja he kysyivät, haluaisinko lähteä mukaan hakemaan heidän shettistammaansa astutuksesta kotiin. Poni oli astutettavana Aarteen Hevostilalla, jossa pääsin rapsuttelemaan ponivarsoja laitumelle. Olin hetkessä myyty. Tilan emäntä Taina tarjosi minulle kesätöitä ruokapalkalla. En päässyt kesällä, mutta menin syksyllä tet-viikolle Aarteelle ja tempaiduin täysillä mukaan shettisten maailmaan. Siitä eteenpäin olin pitkän aikaa joka lomalla Aarteella. Sieltä tieni vei muutaman vuoden päästä Pikkuvirran ponitallille, josta sain Braamerin itselleni treeniin. Oli tarkoitus että opetan sen kunnolla ajolle, treenaan sen starttikuntoon ja se myydään raviponiksi. En pystynytkään luopumaan siitä ja nyt se on ollut minulla jo neljä ja puoli vuotta. Ossin ostin sille kaveriksi ja noh, nämä muutkin ovat vain tartuneet mukaan.
Braamer ja Tuuli  Kuva © Oona Pitkonen
En osaa sanoa mikä olisi paras muistoni, niitä on niin paljon… Kun olimme Braamerin kanssa ensimmäisissä yhteisissä näyttelyissämme, poni palkittiin I-palkinnolla ja se oli luokkavoittaja. Itkin onnesta ja brittituomari kysyi onko minulla jokin hätänä. Minä vain naurahtaen totesin ”I’m just so happy!”. Mahtavia muistoja ovat myös esimerkiksi se kun kävimme Horse Fair -messuilla pitämässä agilitynäytöksen edustaen Harjun oppimiskeskusta, sekä ensimmäiset ravimme joissa Ossi tuli toiseksi. Pienet asiat merkitsevät kuitenkin eniten: se kun Elmeri laukkasi innoissaan 1v orivarsana laitumellelaskussa, vaikka pelkäsimme että sen polvista ei tulisi mitään. Itkin silloinkin onnesta. Vakkareiden (poneillani käyviä lapsia ja nuoria) kanssa leireillä on ollut ihan parasta. Tunne on sanoinkuvaamaton kun kesäpäivä kääntyy iltaan ja kaikkialla on hiljaista ja rauhallista, eikä kuulu kuin ponin rauhallisia käyntiaskelia. Elämän pieniä suuria hetkiä.
 
Ossi, taustalla Pena. Kuva © Tuuli Jääskeläinen, tuulifer.kuvat.fi
Minkälaiselle hevosharrastajalle shetlanninponi mielestäsi sopii parhaiten?
Shettikset sopivat monille, esimerkiksi:
– Lapselle, joka saa sen kanssa tarvitsemaansa apua ja ohjausta.
– Lapselle/nuorelle joka haluaa ajaa kilpaa raveissa.
– Kenelle tahansa jolla riittää aikaa ja innostusta touhuta shettisten kanssa erilaisissa lajeissa, tai ihan vaan nauttia ponista ja sen seurasta kotitallilla. Shettisten kanssahan voi tehdä vaikka mitä, mm. ratsastaa, ajaa, ohajasajaa, lenkkeillä, harrastaa agilityä, uittaa, maastakäsitellä… Se sopii niin tavoitteelliseen kuin ihan vain harrasteluunkin. Aikuisellekkin se sopii kilpailuihin asti esimerkiksi valjakkoharrastukseen, jos se syystä tai toisesta tuntuu enemmän omalta vaihtoehdolta, kuin jokin muu rotu. Parasta on, kun shettiksellä on osaava ja hyvää huolta pitävä koti, jossa se saa riittävästi aktiviteetteja.
 
Elmeri ja Pena, kuva © Tuuli Jääskeläinen, tuulifer.kuvat.fi
Mitä lajia tykkäät harrastaa eniten poniesi kanssa?
En osaa sanoa. Kaikki oleminen ja tekeminen ponien, sekä ponien ja lasten/nuorten kanssa on kivaa. Innostun vuoroin ratsastuskisoista, vuoroin raveista, riippuen lähinnä siitä mitä milloinkin ollaan treenaamassa tai kisaamassa. Senpä takia ponini ovatkin tällaisia sekalaisia monitoimiponeja, kun haluamme tehdä kaikkea mahdollista. Itse tykkään eniten kotona ehkä ajaa tai irtojuoksuttaa.
Meillä on muutamia tavoitteita vuodelle 2017:
– Parantaa ponien raviennätyksiä.
– Startata Ossilla ja Braamerilla 1-tasolla ainakin koulua.
– Kehittää ratsukoitamme hyppäämisessä.
– Minun tavoitteeni oli uskaltaa startata helpossa ohjasajossa ja se tavoite tuli täytettyä tässä kuussa!

Rotuesittelyssä islanninhevonen

Islanninhevonen eli issikka on pienestä koostaan huolimatta sitkeä ja vahva rotu, jonka uskotaan olevan yksi maailman vanhimmista hevosroduista. Islanninhevosten ihanne säkäkorkeus on 135-145cm, mutta koko vaihtelee melko paljon. Islanninhevoset ovat kotoisin Islannista kuten nimestäkin voi päätellä. Suomessa niitä on noin 3000 yksilöä.

Varmajalkaiset issikat ovat hevosharrastajien keskuudessa suosittuja maasto- ja vaellusratsuja. Islanninhevonen soveltuu myös muihin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi askellajiratsastukseen viiden askellajinsa ansiosta. Muista hevosroduista poiketen niillä on yleensä käynnin, ravin ja laukan lisäksi yksi tai kaksi erikoisempaa askellajia; töltti ja passi.

Millaista elämä sitten on oman islanninhevosen kanssa? Haastattelimme Islantilaisin Kavioin- blogin kirjoittajaa, 19-vuotiasta Olgaa.

Esittele itsesi ja hevosesi?

Hevoseni on Yring frá Tuomela, 2006 syntynyt tamma. Säkä on jossain 145 cm kieppeillä. Inkku on kaikinpuolin mahtava ja itsepäinen tamma. Ei mikään älyttömän tammamainen, mutta tarpeeksi. Inkku on tosi utelias ja aikamoinen ahmatti; kaikkea pitää aina vähän haistaa ja maistaa. Samalla Inkku on myös rauhallinen ja rohkea, lukuunottamatta niitä kertoja jolloin se ei ole. Sitä on joskus kuvailtu ”norsuksi posliinikaupassa” ja sellainenhan se vähän on – vähän iso eikä aina tiedä mihin jalkansa laittaa. Mutta ei se mitään, silti se aina yrittää parhaansa. Ja onhan se nyt kaiken lisäksi ihan älyttömän söpö sen paksulla, kaksivärisellä otsatukalla!
Minä olen Olga, vielä toistaiseksi 19-vuotias tyttö. Minulla on aika tyypillinen heppahullun tarina: rakastuin hevosiin joskus neljän-viiden vanhana ja pääsin ratsastuskouluun tunneille. Äitini herätti myös nuoruuden harrastuksensa uudelleen henkiin ja sattui innostumaan hevoskasvatuksesta. Sen jälkeen hevoset sitten veivät mukanaan koko perheen. Blogia aloin kirjoittaa viime vuonna, oikeastaan melkein tasan vuosi sitten. Oon tietysti aina tykännyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja kun blogiin kirjoittaa esimerkiksi valmennuksista, tulee samalla jäsenneltyä itselleen oppimansa. Ja onhan hevosista kirjoittaminen tosi mielenkiintoista – aina niistä oppii jotain uutta.
 Harrastan Inkun kanssa vähän kaikkea; kentällä ja maastossa mennään sekä ajetaan kärreillä. Issikat on hirveän monipuolisia, niillä pystyy menemään aika lailla kaikkea koulusta esteisiin. Pääpaino on meillä kuitenkin askellajiratsastuksen puolella. Töltti ja/tai passi tekee ratsastuksesta vähän haastavaa. On oltava koko ajan melko varma siitä, mitä tahtia ja askellajia hevonen nyt oikeastaan menee. Jos haluaa hyvän ja tasapainoisen kokonaisuuden esimerkiksi kilparadoille, on oltava äärettömän tarkka ja herkkä, osattava lukea ja tukea hevostaan sekä oltava huomaamaton, nopea ja kuitenkin tehokas apujen kanssa. Lajin helppous viehättää, vai miten se olikaan.
Miksi hankit juuri islanninhevosen?
Islanninhevosiin päätyminen oli oikeastaan ihan sattumaa, meillä on kotona ollut issikoita siitä asti kun olin pieni, mutta olen ehtinyt välissä käymään myös ”isohevostunneilla”. Noin 15-vuotiaana, kun lopetin ratsastuskouluilla käymisen, aloitin tosissaan panostamaan nimenomaan askellajiratsastukseen ja valmentautumaan siinä omilla hevosilla. Inkun kanssa me on tultu hyvin toimeen jo sen syntymästä asti. Olin itse 10-vuotias kun se syntyi, joten ollaan tavallaan ”kasvettu yhteen”. Pari vuotta sitten sain Inkun vihdoin omiin nimiini. Issikoissa vaan viehättää joku, en osaa oikein kuvailla mikä. Varmasti jokainen, joka on islanninhevosille sydämensä menettänyt, pystyy samaistumaan tähän. Issikassa on jotain ainutlaatuista ja kiehtovaa, jotain mitä ei pysty sanoin kertomaan, mutta jotain minkä todellakin pystyy tuntemaan.
Minkälaiselle hevosharrastajalle islanninhevonen mielestäsi sopii parhaiten?
Issikka sopii todella monenlaiselle hevosharrastajalle. Erityisesti jokaiselle, joka ei aliarvoi sitä. Monelle islanninhevoset tuovat mieleen pienen ja karvaisen maastomopon, jonka kanssa voi samoilla korpimetsää päivästä toiseen. Vaikka sekin on totta monien issikoiden kohdalla, löytyy issikasta myös ihan uskomatonta herkkyyttä ja voimaa. Kannattaa käydä katsomassa kesällä esimerkiksi SM-kisoja, niin näkee mihin kaikkeen kyseisen rodun kanssa pystyy. Issikkayksilöön täytyy myös ensin tutustua ennen kuin yhteistyö alkaa sujua ja kehittyä eteenpäin. Ehdottomasti sanoisin ja suosittelisin, että jos islanninhevosesta on kiinnostunut tai sellaisen haluaa hankkia, kannattaa käydä jonkunnäköisellä kurssilla liittyen yleisesti islanninhevosiin ja rodun erikoisuuksiin. Moni joka issikkavaelluskokemusten pohjalta päätyy kyseiseen rotuun, yllättyy miten paljon enemmän kuin pelkkä maastovaihde rodusta löytyy. Islanninhevosetkin ovat hevosia, mutta jollain tapaa kuitenkin tosi erilaisia kuin vaikkapa suomenhevoset tai puoliveriset.
Parasta muistoa on vaikea valita – kaikki hevosen kanssa vietetyt hetket on omalla tavallaan mieleenpainuvia, oli ne sitten hyviä tai hankalia. Parhaimmat muistot näin nopeasti mietittynä vievät sellaisiin hetkiin, kun lepäilee kesäiltana hepan selässä laitumella ja on vaan. Tai talvella, pakkasella istuu hevosen lämpimään selkään ilman satulaa. Mielestäni tuollaisissa hetkissä kiteytyy aika hienosti se hevosen ja ihmisen välinen suhde.
Tavoitteita vuodelle 2017 ovat lähinnä itseni kehittyminen ratsastajana paremmaksi ja Inkun kehittäminen samalla. Inkun rakenne on aika haastava, joten esimerkiksi puhtaan nelitahtisen töltin kanssa on vielä hurjasti työtä tehtävänä. Askellajikisoihinkin olisi myös kiva joskus tulevaisuudessa päästä osallistumaan. Edetään pienin askelin.

Haastattelussa keppihevosharrastajat

Keppihevosharrastus on varsin hyödyllinen, hauska ja suosittu harrastus etenkin nuorten keskuudessa, mutta mitä siihen oikein kuuluu? Postaukseen on koottu muutaman 11-14- vuotiaan keppihevosharrastajan haastattelut, sekä esittely Suomen Keppihevosharastajat Ry :stä.

Jessica, 13

Keppihevosharrastuksen ehdottomasti parhaisiin puoliin kuuluu se miten melkein kaikki ovat kavereita. Useimmat tietävät toisensa, saa paljon uusia kavereita kisoista, kuten myös leireiltä. Harrastuksessa ei katsota ikää, ulkonäköä eikä mitä toinen osaa, kenellä on kalliimpi keppari saati kenellä taas rumin ja halvin. Päinvastoin, kaikki on kuin suurta perhettä! Niinkuin hyviä puolia on niin myös huonojakin löytyy, muttei läheskään yhtä paljoa. Huonotkin puolet voi kääntää hyviksi kunhan on asenne kohdillaan ja on varma tekemisistään. Esimerkiksi keppihevosharrastajia kiusataan aika usein, mitä sitten! On muillakin varmasti omia asioita mitä ei halua muiden tietävän, se on nössöä, kun taas me keppariharrastajat järjestämme omia kulkueita ylpeydellä. Uskaltaisivakto kiusaajat tehdä niin? Enpä usko!

Itse aloitin kepparit joskus 7-vuotiaana puukeppihevosilla, kävin jopa yhdet kisat silloisella hevostallillani. Harrastus ei silloin vielä ollut muuta kuin leikkiä, joka sitten kehittyi vuonna 2011 kesällä ensimmäisellä keppihevosleirilläni harrastukseksi. Siitä sitten se lähti! Keppihevoset olen tehnyt siitä lähtien itse varusteineen, toki muutaman ostettuna ja tilattunakin löytyy!

Tällä hetkellä tallissani asuu neljä kepparia aktiivisella käytöllä ja lisää on tulossa. Tallini hevosista jotkut on välillä tunneillani pyörimässä, kun taas toiset on kisaratsujani joita en anna muille ratsastettavaksi, toki poikkeuksia löytyy!

Kuten jo mainitsinkin minulta löytyy kisaratsuja joilla kisaan, tällä hetkellä en pysty kylläkään kisaamaan kovin paljoa polvivamman takia. Kilpailuja yritän järjestää parhaani mukaan milloin missäkin, jos saan kaverin mukaan järjestämään!

Keppihevosillani on vakituisia lomia kuin treenikausiakin. Kaikille olen tehnyt oman suunnitelman mitä ratsastan ja miten, sitten jää vain toteutus jäljelle! Parasta siinä onkin, kun onnistuu haluamassaan asiassa edes kohtalaisesti!

Harrastusta aloitteleville haluaisinkin sanoa, ettei saa lannistua, harjoittelemalla oppii ja sillä pääsee pitkälle!

Jenna, 14

Keppihevosharastuksen hyviä puolia on monipuolisuus, hyvät keppihevospiirit, on paljon kavereita jotka harrastaa myös keppareita sekä saa uusiakin ystäviä ja se on hyvää liikuntaa. Kädentaidotkin kehittyy valmistaessa keppareita ja niille varusteita. Huonoja puolia ei ole melkein ollenkaan, paitsi ehkä ne ihmiset ketkä eivät ymmärrä keppariharrastusta ja kiusaavat siitä.

Sain idean ruveta harrastamaan keppareita kun kaverillani oli pari sukkakepparia ja silloin se harrastaminen oli tosiaan vielä leikkimielistä. Sen jälkeen mulla oli vähän taukoa, mutta pari vuotta siitä aloin harrastamaan tavoitteellisesti, nytolen harrastanut n. 3 vuotta keppihevostelua.

Olen tehnyt suurimman osan keppareistani itse, mutta eiväthän ne mitään parasta laatua ole. Pari muuta kepparia olen ostanut muilta tekijöiltä ja varusteet teen aina itse. Minulla on tällä hetkellä kuusi kepparia, kolme hevosta ja kolme ponia.

Olen kilpaillut pari kertaa, mm. kavereiden järjestämissä kisoissa. En kisaa aktiivisesti, koska pelkään että unohdan radan, mutta jos kilpailen niin menen ainakin kürin. Itse en ole järjestänyt kisoja, mutta haluaisin ehkä tulevaisuudessa.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppihevosten kanssa?

Ratsastaa, eli esimerkiksi harjoitella kürejä, hyppiä ratoja tai muutenkin esteitä. Joskus käydään kavereitten kanssa maastossa laukkaamassa tai hyppäämässä maastoesteitä.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Ensinnäkin älä välitä kiusaamisesta, ja ole oma itsesi, löydä oma tyylisi, oletko este- , koulu- , vai kenttäratsastaja, päätät itse!

Milja, 11

Hyvät puolet on liikunta, käsityöt ja saa uusia kavereita. Se on niin monipuolista
Huonot puolet ovat, että aika monia kiusataan tämän harrastuksen takia.

Sain idean kun katsoin youtubea ja löysin keppari videon ja aloitin kepparit jo 2011, mutta en ollut niin aktiivinen silloin joten alotin niinsanotusti uusiksi 2014.

Heppoja en tee vielä itse , mutta varusteita kylläkin teen. Omistan neljä kepparia ja yksi on minulla ylläpidossa.
Olen itse järjestänyt  kahdet kisat ja kilpaillut olen aika paljon.

Mitä tykkäät tehdä eniten keppareiden kanssa?

Ratsastaminen on lempiasia ja ratsastan jokaisen 3-4kertaa viikossa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Älkää välittäkö ja kuunnelko haukkujia, ne vain kerää huomiota. Jos esim. haluatte hypätä kepparin kanssa 100cm, niin harjotelkaa ja tehkää se!

Sanni, 13

Hyviä puolia keppihevosissa on ainakin hinta, keppihevosharrastus on todella halpaa. Keppihevosissa on myös mukavaa se, että niillä voi mennä vaikka 15 minuuttia ja voi lopettaa, kuin esimerkiksi ratsastuksessa pitää ratsastaa noin tunti vaikka ei olisi fiilistä. Huonoja puolia on kun keppihevosilla ei voi mennä talvella eikä sateella kunnolla.

Sain idean keppihevosten harrastamiseen 7 vuotiaana katsoessani kaverini ratsastustuntia ja aloitin ratsastamaan keppihevosilla. Ostin ensimmäisen keppihevosen kaupasta ja tein sille suitset itse, mutta nykyään teen kaiken itse jos teen. Omistan 3 keppihevosta.

Olen kisannut keppihevosilla Tampereen hevosmessuilla vuonna 2013, 2014 ja 2016. En ole itse pitänyt kisoja, mutta olen ollut ”assistentti” ystäväni keppihevoskisoissa eli olin järjestämässä niitä.

Tykkään kesäisin tehdä esteitä ja hyppiä niitä, korkein este minkä olen hypännyt on ollut keppihevosen kanssa n.70cm ja ilman n.90cm. Tykkään myös mennä oma keksimiä kouluratoja musiikin tahdissa.

Mitä haluaisit sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Kannattaa rohkeasti kokeilla. Ei kannata kuunnella mitä muut sanovat. Siitä alkaa tykkäämään pikkuhiljaa. Kukaan ei ole huono keppariratsastaja!

Iida-Maria, 11

Hyviä puolia on se että pääsee tekemään käsillä ja huonoja ei oikeestaan ole.

Mistä ja milloin sait idean aloittaa keppihevosharrastuksen?

Sain idean siitä, kun kaverini antoi minulle 7 vuotiaana synttärilahjaksi kepparin, sillä ratsastelin ja siitä se sitten alkoi.

Mä teen ite varusteita, mutta keppareita en osaa tehdä tai no en ole koskaan kokeillut, joten minä kyselen kavereiltani tilauksia. Omistan 5 keppihevosta, mutta minulle on tulossa yksi lisää.

Olen kilpaillut, mutta en ole itse kisoja järjestänyt niin nyt olisi järjestämäni kisat suunnitteilla.

Itse tykkään hypätä esteitä ja maastoilla keppareiden kanssa

Mitä haluaisist sanoa keppihevosharrastusta aloittelevalle?

Että uskaltaisivat rohkeasti aloittaa, kun minä en uskaltanut aloittaa virallisesti, koska pelkäsin tulevani kiusatuksim mutta en tullut ja jatkoin tätä kyseistä harrastusta! Ei kannata siis jäädä miettimään mitä muut ajattelevat tästä harrastuksesta vaan tee sitä mitä sinä haluat!

Suomen Keppihevosharrastajat ry

Suomen Keppihevosharrastajat ry on syksyllä 2016 rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa keppihevosharrastuksesta, toimia ”tien risteyksenä” harrastajakunnan sisällä ja järjestää aiheeseen liittyvää toimintaa. Aiemmin Suomen Keppihevosyhdistyksen nimellä toiminut järjestö on ollut olemassa 2000-luvun alkupuolelta asti ja sillä onkin takanaan hyvin värikäs historia.

Yhdistyksen suurin vuosittainen projekti on Keppihevosten este- ja kouluratsastuksen mestaruuskilpailut, jotka ovat kasvaneet vuosi vuodelta, tänä vuonna ne pidetään huhtikuun lopussa Tikkurilassa. Muuhun toimintaan kuuluu viralliset näyttelyt, rekistereitä ja koulutuksia.

SKHH ry:n periaatteita on ilmaisuus, vapaaehtoisuus ja yhdessä tekeminen, siksi suurin osa toiminnastamme tapahtuu netissä, jotta ne ovat mahdollisimman monien saatavilla riippumatta sitä, missä päin maata sattuu asumaan.