Tärpit Tampereen Hevoset-messuille 2018!

Hevoset-messut vuosimallia 2018 lähestyvät kovaa vauhtia, eikä Suomen suurimpaan hevosalan messutapahtumaan ole enää kuin viikko aikaa. Hevoset-messut pidetään Tampereella jo 10. kerran, ja juhlavuoden kunniaksi luvassa paljon erilaista ohjelmaa, mm. kolme huippuluokan klinikkaa! Koko ohjelma vaikuttaa lupaavalta, mutta molemmilta päiviltä erottui joitakin ohjelmanumeroita ylitse muiden. Postauksessa on listattuna yhteensä yhdeksän messutärppiä molempien päivien ohjelmakaartista moneen eri aiheeseen liittyen.

 

Kuva: Hevoset-messujen materiaalipankki

 

Ratsastajan kunto: Mitä syke kertoo kunnostasi?

Aika ja paikka: La 7.4. klo 10.00-10.30 & su 8.4. klo 10.00-10.30 / KRAFFT-ohjelmalava, A-halli

Molempiin messupäiviin kuuluu aamupäivällä ohjelmanumero ratsastajan fysiikasta. Aiheena tavoitteiden asettaminen, oman kunnon seuranta ja analytiikan apu. Kiinnostavan oloinen, luennon tapainen numero ratsastajan fyysisestä hyvinvoinnista sekä yleiskunnon vaikutuksesta ratsastukseen. Vetäjänä tohtorikoulutettava, LitM (valmennus- ja testausoppi), fysioterapeutti sekä ammattivalmentaja Anne-Maarit Hyttinen.

 

Eettinen hevosmiestaito – suhde on turvallisuuden perusta

Aika ja paikka: La 7.4. klo 11.00-11.30 / Black Horse -lava, E-halli

Vain lauantaina nähtävässä ohjelmanumerossa liittyen eettisiin hevosmiestaitoihin, käsitellään mm. suhdetta ja sen tärkeyttä, sekä sen vaikutusta turvallisuuteen. Kyseinen numero vaikuttaa kiinnostavalta ja tärkeältä, sillä hyvä suhde hevoseen todellakin luo turvallisuutta sekä edistää kehittymistä kaikilla osa-alueilla. Järjestäjänä toimii eläinkoulutusyritys Apple Tree Ranch.

 

Hyvä käsi – hyvä tuntuma

Aika ja paikka: La 7.4. klo 11.00-11.30 & su 8.4. klo 13.00-14.00 / Racing-ohjelma-alue, E-halli

Hyvä käsi – hyvä tuntuma, niinhän se menee. Todella mielenkiintoiselta ja hyvältä vaikuttava ohjelmanumero kertoo ja käsittelee kuolaintuntuman ja muodon ongelmien ratkaisua, sekä ratsastajan käden toimintaa ja käden vaikutusta hevoseen. Numeroa on pitämässä ratsukon biomekaniikkaan perehtynyt ratsastusvalmentaja ja eläinfysioterapian opiskelija Niina Kirjorinne.

 

Kuva: Hevoset-messujen materiaalipankki

 

Varusteiden vaikutus hevoseen

Aika ja paikka: La 7.4. klo 12.30-13.00 / Black Horse -lava, E-halli

Satulan sopivuus ja sen vaikutus suorituskykyyn on tunnettu fakta. Uudet tutkimukset ovat näyttäneet, että myös muilla varusteilla on suuri vaikutus hevosen hyvinvointiin ja suorituskykyyn. Ohjelmanumerossa satulaseppä Lina Lagström kertoo varusteiden vaikutuksesta hevoseen, ja sopivien varusteiden tärkeydestä niin hevoselle kuin ratsastajalle. Numero vaikuttaa lupaavalta, ja käsittelee kiinnostavasti varusteita.

 

Tasapainoinen istunta, tasapainoinen ratsukko

Aika ja paikka: La 7.4. klo 13.00-13.30 & su 8.4. klo 9.45-10.15 / Black Horse – lava, E-halli

Tietoinen ja oikeanlainen hengitys, sekä tietoisesti ja toiminnallisesti oikein hallittu ratsastajan keskivartalo mahdollistaa tasapainoisen ja terveyttä edistävän istunnan. Samalla saavutetaan keveys ja rentous apujen käyttöön ja ajoitukseen, jolloin ratsastajan ja hevosen yhteistyö paranee huomattavasti. Tästä kertoo molempina messupäivinä esitettävä ohjelmanumero ratsastajan tasapainoisesta istunnasta, ja sen vaikutuksesta hevoseen. Mielenkiintoisesta aiheesta kertomassa on AT-ratsastuspilates-istuntavalmennusmenetelmän kehittäjä Aira Toivola.

 

Estekilpailut

Aika ja paikka: La 7.4. klo 13.15-15.45 & su 8.4. klo 12.45-14.45 / Hankkija-Areena, A-halli

Estekilpailuja on ripoteltu mukava määrä messuviikonlopulle. Lauantaina on luvassa kaksi esteluokkaa: Horse Power -ponicup 100 cm estekorkeudella, sekä Hankkija-pikkuponicup myös estekorkeudella 100 cm. Ensimmäinen messupäivä on täynnä ihania ja suloisia poneja hyppäämässä metrin luokkia. Sunnuntaina nähtävissä on puolestaan hevosia kolmen luokan verran: Prix de Hankkija Kaamos Cup presented by TRS -luokka estekorkeudella 80 cm, Prix de Hankkija -kilpailu estekorkeudella 100 cm, sekä Gien Junioricup 115 cm estekorkeudella. Prix de Hankkija -luokassa hyppäämässä nähdään hienot suomenhevoset, joita en itse ainakaan halua jättää näkemättä!

 

Kuva: Hevoset-messujen materiaalipankki

 

Hevosbloggaajien Handler-kisa

Aika ja paikka: La 7.4. klo 15.30-16.00 & su 8.4. klo 15.30-16.00 / Racing-ohjelma-alue, E-halli

Molempina messupäivinä on onneksi luvassa myös bloggaajiin liittyvää ohjelmaa! Hevosbloggaajien Handler-kisassa kotimaiset hevosbloggaajat, mm. Junnutiimiläinen Pauliina blogista Raketilla kuuhun, sekä varsinkin Instagramin puolelta tunnettu Mari blogista Tuhmaponi, kilpailevat leikkimielisessä hevosenkäsittelykisassa. Tehtävät koostuvat perustottelevuudesta, kuten peruutus, väistäminen ja kohteen ylitys tai kiertäminen. Tuomarit pisteyttävät suoritukset. Lisätietoja ja tarkempi osallistujalista löytyy täältä. Hevosbloggaajana tällainen kisa on tietenkin todella kivan kuuloinen, jota kannattaa tulla ehdottomasti seuraamaan!

 

Anna-Julia Kontion esteklinikka

Aika ja paikka: Su 8.4. klo 9.45-10.30 / Hankkija-areena, A-halli

Anna-Julia Kontio on ylöjärveläinen esteratsastaja, joka on saavuttanut huikean kansainvälisen menestyksen jo nuorella iällä. Hän on kilpaillut menestyksellä voitoista ja sijoituksista maailmancupin kilpailutapahtumissa, sekä muissa kovimmissa kilpailuissa maailman ykkösnimiä vastaan. Kontion esteklinikka tulee varmasti olemaan opettavainen ja mielenkiintoinen, eikä vapaita paikkoja katsomosta takuulla paljoa tule löytymään. Esteklinikan aiheena on tasapaino ja tavoitteet esteratsastuksessa. Vain lauantaina paikalle ilmestyvät eivät onneksi välty esteklinikalta, sillä lauantaiaamuna on Mikko Mäentaustan pitämä huipputason esteklinikka, joka on varmasti loistava ja mielenkiintoinen.

 

Henri Ruosteen kouluratsastusklinikka

Aika ja paikka: Su 8.4. klo 16.00-16.45 / Hankkija-Areena, A-halli

Mikäli esteratsastus ei juurikaan kiinnosta, tai vaikka kiinnostaisikin, mutta haluaisit myös nähdä muun lajin ratsastusklinikan, niin ei syytä huoleen: Myös kouluratsastuksen ystäviä on muistettu, ja sunnuntai-iltapäivänä Hankkija-Areenalla on nähtävissä Henri Ruosteen kouluratsastusklinikka. Henri Ruoste on suomalainen kouluratsastaja, joka kilpailee kouluratsastuksessa kansainvälisellä tasolla. Ruosteen kouluklinikassa käsitellään mm. hevosen treenaamista kohti vaativia luokkia ja seuraavaa tasoa, sekä miten sisällyttää vaativien luokkien liikkeitä hevosen treeniin. Super mielenkiintoinen ja hyvä lisä esteklinikan rinnalle!

 

Anna-Julia Kontio / Kuva: Hevoset-Messujen materiaalipankki
Kuva: Hevoset-messujen materiaalipankki
Valtava Expo-alue ei takuulla lopu kesken! / Kuva: Hevoset-messujen materiaalipankki

 

Kiinnostavien ohjelmanumeroiden lisäksi messuilta löytyy valtava Expo-alue täynnä monien eri yritysten myyntipisteitä. Lompakon keventymiseltä ei taida kukaan onnistua välttymään! Myös Playsson.net on jälleen mukana Hevoset-messuilla. Playssonin sekä Riders Magazinen piste löytyy E-hallin puolelta, osastolta E 706. Junnutiimiläisistäkin moni on tulossa messuille toisena, tai molempina päivinä. Luvassa on varmasti mieleenpainuva, upea, ja tapahtumarikas messuviikonloppu. Nähdään messuilla!