Rotuesittelyssä islanninhevonen

Islanninhevonen eli issikka on pienestä koostaan huolimatta sitkeä ja vahva rotu, jonka uskotaan olevan yksi maailman vanhimmista hevosroduista. Islanninhevosten ihanne säkäkorkeus on 135-145cm, mutta koko vaihtelee melko paljon. Islanninhevoset ovat kotoisin Islannista kuten nimestäkin voi päätellä. Suomessa niitä on noin 3000 yksilöä.

Varmajalkaiset issikat ovat hevosharrastajien keskuudessa suosittuja maasto- ja vaellusratsuja. Islanninhevonen soveltuu myös muihin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi askellajiratsastukseen viiden askellajinsa ansiosta. Muista hevosroduista poiketen niillä on yleensä käynnin, ravin ja laukan lisäksi yksi tai kaksi erikoisempaa askellajia; töltti ja passi.

Millaista elämä sitten on oman islanninhevosen kanssa? Haastattelimme Islantilaisin Kavioin- blogin kirjoittajaa, 19-vuotiasta Olgaa.

Esittele itsesi ja hevosesi?

Hevoseni on Yring frá Tuomela, 2006 syntynyt tamma. Säkä on jossain 145 cm kieppeillä. Inkku on kaikinpuolin mahtava ja itsepäinen tamma. Ei mikään älyttömän tammamainen, mutta tarpeeksi. Inkku on tosi utelias ja aikamoinen ahmatti; kaikkea pitää aina vähän haistaa ja maistaa. Samalla Inkku on myös rauhallinen ja rohkea, lukuunottamatta niitä kertoja jolloin se ei ole. Sitä on joskus kuvailtu ”norsuksi posliinikaupassa” ja sellainenhan se vähän on – vähän iso eikä aina tiedä mihin jalkansa laittaa. Mutta ei se mitään, silti se aina yrittää parhaansa. Ja onhan se nyt kaiken lisäksi ihan älyttömän söpö sen paksulla, kaksivärisellä otsatukalla!
Minä olen Olga, vielä toistaiseksi 19-vuotias tyttö. Minulla on aika tyypillinen heppahullun tarina: rakastuin hevosiin joskus neljän-viiden vanhana ja pääsin ratsastuskouluun tunneille. Äitini herätti myös nuoruuden harrastuksensa uudelleen henkiin ja sattui innostumaan hevoskasvatuksesta. Sen jälkeen hevoset sitten veivät mukanaan koko perheen. Blogia aloin kirjoittaa viime vuonna, oikeastaan melkein tasan vuosi sitten. Oon tietysti aina tykännyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja kun blogiin kirjoittaa esimerkiksi valmennuksista, tulee samalla jäsenneltyä itselleen oppimansa. Ja onhan hevosista kirjoittaminen tosi mielenkiintoista – aina niistä oppii jotain uutta.
 Harrastan Inkun kanssa vähän kaikkea; kentällä ja maastossa mennään sekä ajetaan kärreillä. Issikat on hirveän monipuolisia, niillä pystyy menemään aika lailla kaikkea koulusta esteisiin. Pääpaino on meillä kuitenkin askellajiratsastuksen puolella. Töltti ja/tai passi tekee ratsastuksesta vähän haastavaa. On oltava koko ajan melko varma siitä, mitä tahtia ja askellajia hevonen nyt oikeastaan menee. Jos haluaa hyvän ja tasapainoisen kokonaisuuden esimerkiksi kilparadoille, on oltava äärettömän tarkka ja herkkä, osattava lukea ja tukea hevostaan sekä oltava huomaamaton, nopea ja kuitenkin tehokas apujen kanssa. Lajin helppous viehättää, vai miten se olikaan.
Miksi hankit juuri islanninhevosen?
Islanninhevosiin päätyminen oli oikeastaan ihan sattumaa, meillä on kotona ollut issikoita siitä asti kun olin pieni, mutta olen ehtinyt välissä käymään myös ”isohevostunneilla”. Noin 15-vuotiaana, kun lopetin ratsastuskouluilla käymisen, aloitin tosissaan panostamaan nimenomaan askellajiratsastukseen ja valmentautumaan siinä omilla hevosilla. Inkun kanssa me on tultu hyvin toimeen jo sen syntymästä asti. Olin itse 10-vuotias kun se syntyi, joten ollaan tavallaan ”kasvettu yhteen”. Pari vuotta sitten sain Inkun vihdoin omiin nimiini. Issikoissa vaan viehättää joku, en osaa oikein kuvailla mikä. Varmasti jokainen, joka on islanninhevosille sydämensä menettänyt, pystyy samaistumaan tähän. Issikassa on jotain ainutlaatuista ja kiehtovaa, jotain mitä ei pysty sanoin kertomaan, mutta jotain minkä todellakin pystyy tuntemaan.
Minkälaiselle hevosharrastajalle islanninhevonen mielestäsi sopii parhaiten?
Issikka sopii todella monenlaiselle hevosharrastajalle. Erityisesti jokaiselle, joka ei aliarvoi sitä. Monelle islanninhevoset tuovat mieleen pienen ja karvaisen maastomopon, jonka kanssa voi samoilla korpimetsää päivästä toiseen. Vaikka sekin on totta monien issikoiden kohdalla, löytyy issikasta myös ihan uskomatonta herkkyyttä ja voimaa. Kannattaa käydä katsomassa kesällä esimerkiksi SM-kisoja, niin näkee mihin kaikkeen kyseisen rodun kanssa pystyy. Issikkayksilöön täytyy myös ensin tutustua ennen kuin yhteistyö alkaa sujua ja kehittyä eteenpäin. Ehdottomasti sanoisin ja suosittelisin, että jos islanninhevosesta on kiinnostunut tai sellaisen haluaa hankkia, kannattaa käydä jonkunnäköisellä kurssilla liittyen yleisesti islanninhevosiin ja rodun erikoisuuksiin. Moni joka issikkavaelluskokemusten pohjalta päätyy kyseiseen rotuun, yllättyy miten paljon enemmän kuin pelkkä maastovaihde rodusta löytyy. Islanninhevosetkin ovat hevosia, mutta jollain tapaa kuitenkin tosi erilaisia kuin vaikkapa suomenhevoset tai puoliveriset.
Parasta muistoa on vaikea valita – kaikki hevosen kanssa vietetyt hetket on omalla tavallaan mieleenpainuvia, oli ne sitten hyviä tai hankalia. Parhaimmat muistot näin nopeasti mietittynä vievät sellaisiin hetkiin, kun lepäilee kesäiltana hepan selässä laitumella ja on vaan. Tai talvella, pakkasella istuu hevosen lämpimään selkään ilman satulaa. Mielestäni tuollaisissa hetkissä kiteytyy aika hienosti se hevosen ja ihmisen välinen suhde.
Tavoitteita vuodelle 2017 ovat lähinnä itseni kehittyminen ratsastajana paremmaksi ja Inkun kehittäminen samalla. Inkun rakenne on aika haastava, joten esimerkiksi puhtaan nelitahtisen töltin kanssa on vielä hurjasti työtä tehtävänä. Askellajikisoihinkin olisi myös kiva joskus tulevaisuudessa päästä osallistumaan. Edetään pienin askelin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Rotuesittelyssä islanninhevonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *