Tampereen Hevoset-messut!

Tämän vuoden Hevoset-messut on nyt messuiltu. Olimme edustamassa Junnutiimiä, sekä Playssonia lauantaina ja sunnuntaina. Messupäivänä aamulla jo 10 aikaan ihmisiä oli, mutta päivän alkaessa yhdeksältä oli ihmisiä hurjamäärä jo jonossa . Junnutiimin osalta meillä oli  ”ohjelmassa” lippukilpailujen voitto lippujen vientiä ovelle, blogimiitin eväiden hakua, Playsson.netille live-lähetysten tekoa Instagramiin sekä saappaansovitus näytöstä.

Messuilla oli paljon nähtävää (monet upeat näytökset) ja koettavaa, sekä mahdollisuus hypistellä ja ihastella myynnissä olevia tuotteita ja tavaroita. Messuista jäi hyvä fiilis, vaikkakin kukkaronnyörit eivät ole aivan samaa mieltä. Ihmispaljous teki kokemuksesta hienon, oli hienoa huomata kuinka paljon hevosharrastajia monelta eri alalta oli saapunut messuilemaan. Näkyihän se jopa siinä, että ennätysmäärä kävijöitä ylittyi tänä vuonna messuilla.

Messuilla oli myös todella paljon ohjelmaa laidasta laitaan, tyylillä jokaiselle jotakin. Oli satulan sovituksesta pilatekseen sekä este-ja kouluklinikoista aina suomenhevosen tarinaan asti. Monia esityksiä tuli seurattua ja todella paljon hyödyllistä tietoa tarttui tottakai mukaan. Lauantaina ohjelmassa oli myös Romeon Pojun ja Pikku-Jätkän hauska esitys  ”omenan metsästyksestä”, joka nauratti yleisöä aina ohjelman loppuun asti. Muutenkin yleisössä ja yleisestikin messuilla tunnelma oli kohdallaan ja jopa ylitti omat odotukset.

Messut oli suunniteltu järkevästi ja siten, että areenat ja lavat pistivät silmään esittelijöiden ja myyjien seasta. Expoalueet oli myös järkevästi eikä liian tiiviis järjestely ollut ollenkaan huono, päinvastoin paremmin aika riitti katsomaan jokaisen liikkeen/firman pisteen, kun kaikki olivat vieri vieressä eikä liian tiheästi. Messuille kannattaakin mahdollisuuksien mukaan mennä molempina päivinä, sillä toisena päivänä voi kiertää pelkkää expoa ja sitte seuraavana päivänä seurata pelkästään ohjelmia.


 

Mitä mieltä te lukijat olitte tämän vuoden messuista? Jäikö joku ohjelma numeroista eniten mieleesi? Mahdollisesti ja toivottavasti nähdään myös ensi vuonna Hevoset-messuilla.

Yksi kommentti artikkeliin ”Tampereen Hevoset-messut!

  1. Miten pääsee junnutiimiin?

Kommentointi on suljettu.